The Hunger Games: Catching Fire
- Nälkäpeli: Vihan liekit

Ensimmäinen Hunger Games -leffa (TV 2/12) oli ihan kelvollinen nuorisodystopia, josta löytyi jopa aitoa yhteiskuntakriittistä otetta. Francis Lawrencen ohjaama kakkosjakso iskee puolestaan kirveensä pahasti kiveen. Pääsyy lienee trilogian keskimmäisen osan yleinen dilemma: tarjolla on pelkkää vanhan kertausta ja tulevan pohjustusta. Sama vika vaivaa myös Suzanne Collinsin alkuperäistä romaania.

Tarinan perusasetelma on perinteinen dystopiadiktatuuri. Presidentti Snow'n (Donald Sutherland) yksinvaltaisesti johtamassa Panem-maassa kansalaiset ovat jakautuneet yltäkylläisyydessä rypevään yläluokkaan ja orjan asemaan alistettuihin työläisiin. Kuri on kova, ja ihmiset pidetään aisoissa pelon ja tositelevision sirkushuvien voimalla.

Nuorukaiset Katniss (Jennifer Lawrence) ja Peeta (Josh Hutcherson) voittivat edellisen leffan päätteeksi tappavan Nälkäpelin. Nyt heistä leivotaan yhteiskuntarauhan mannekiineja. Käytännössä Katnissin saavutukset nostattavat köyhässä kansanosassa kuitenkin toivonkipinää ja kapinahenkeä. Moiset ajatukset on tietenkin murskattava alta aikayksikön.

Katnissin maine yritetään tahrata pakottamalla hänet osallistumaan uuteen Nälkäpeliin. Kuinka siinä käykään?

Elokuvan alkupuolen kohtauksissa on hetkittäin tunnetta ja tunnelmaa. Mutta siinä vaiheessa, kun juonikuvio niksahtaa kliseisten sortotoimien ja ykkösleffaa platkusti toistelevien sotapelikuvioiden kuvaukseksi, katoaa touhusta kaikki mielenkiinto. Meno on latteaa ja monin osin jopa typerää.

Tylsistymistä vain kasvattaa filmin massiivinen mitta: korkeintaan prologiksi taipuvasta tarinantyngästä on väännetty kaksi ja puolituntinen mammutti. Käytännössä elokuva päättyy siihen pisteeseen, josta sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt vasta alkaa.

Omilla jaloillaan leffa ei seiso. Eikä yksikään sen juonirihmoista saavuta päätöstä. Tämä on oiva valinta Tuhoa turha tuote -huutokauppaan.
   
Toni Jerrman - 2 tähteä