Merkillinen herrasmies Alan Moore
osa 2

Käsikirjoittajamaestro Alan Mooren eriskummalliset seikkailut jatkuvat. Tähän mennessä tapahtunut:

Kahdeksankymmentäluvulla Moore nousi nopeasti aloittelevasta brittikirjoittajasta yhdeksi sarjakuva-alan tunnetuimmista tekijöistä. Swamp Thing, Watchmen ja Killing Joke voittivat hänelle paikan lukijoiden sydämissä, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä Moore riitaantui pahasti kustantajansa DC Comicsin kanssa. Jo aiemmin Moore oli vannonut, ettei työskentele Marvelille, joten uusin skisma johti käytännössä siihen, että hän siirtyi kokonaan pois valtavirtasarjakuvan parista.

Isoja numeroita

1980-luvun lopulla Moore käynnisti useita projekteja, jotka merkitsivät täydellistä irtiottoa hänen aiemmasta tuotannostaan. Hän teki kansalaisoikeuksia puolustavan Christic Instituten tarjoaman aineiston pohjalta Shadowplay: The Secret Team -sarjakuvan, joka dokumentoi CIA:n väärinkäytöksiä Vietnamissa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelun masinoimien verilöylyjen lista on pitkä ja kylmäävä, mutta valistavasta lähtökohdasta huolimatta sarjakuva on koukuttavaa luettavaa. Kokonaisuuden kruunaa Bill Sienkiewiczin silmiähivelevä sekatekniikkataide. Shadowplay julkaistiin Brought to Light -albumissa (1989), jonka toisen puoliskon muodostaa Joyce Brabnerin ja Thomas Yeatesin huomattavasti perinteisempi sarjakuvakertomus Nicaraguan sisällissodan aikaisesta pommiattentaatista.

Toinen Mooren poliittinen dokumenttisarjakuvaprojekti oli henkilökohtaisempi. Aikakauden aids-hysteria oli johtanut homovastaisten asenteiden kiristymiseen, ja vuonna 1987 Margaret Thatcher hyödynsi yleistä ilmapiiriä Ison-Britannian parlamenttivaaleissa ottamalla tähtäimeensä koulujen seksuaalivalistuksen. Siitä oli vanhoillisen rautarouvan mukaan kitkettävä kaikki homoseksuaalisuuteen kannustaminen. Vähemmän salonkikelpoiset konservatiivipoliitikot puhuivat jopa seksuaalivähemmistöjen hävittämisestä.

Ihmisoikeuksiin intohimoisesti suhtautuva Moore oli raivoissaan. Aihe oli hänelle tärkeä myös siksi, että hän eli tuolloin kokeellisessa kolmen hengen suhteessa Phyllis-vaimonsa ja heidän yhteisen naisystävänsä Deborah Delanon kanssa.

Moore alkoi koota sarjakuvamaailman kontaktiensa kautta materiaalia AARGH!-hyväntekeväisyysantologiaan (1988), jonka nimi on lyhenne fraasista Artists Against Rampant Government Homophobia. Hän sai mukaan isoja nimiä Robert Crumbia, Frank Milleriä, Art Spiegelmania ja Neil Gaimania myöten.

Antologiassa julkaistiin myös Mooren, Stephen Bissetten ja Rick Veitchin kahdeksansivuinen Mirror of Love -sarjakuva, joka tiivistää homoseksuaalisuuden historian lyyriseen muotoon. Mooren teksti on myöhemmin ilmestynyt myös valokuvakirjana, jonka kuvituksesta vastaa taiteilija José Villarrubia.

Supersankareihin kyllästyttyään Moore halusi kirjoittaa todellisista ihmisistä ja ilmiöistä. Niinpä hän alkoi suunnitella 1990-luvun Northamptonia muistuttavaan Hamptonin kaupunkiin sijoittuvaa Big Numbersia (1990), josta tuli hänen uransa suuri epäonnistuminen. Sarjakuvan oli tarkoitus seurata kaupungin asukkaiden elämää ja uuden ostoskeskuksen rakentamista, minkä jälkeen yhteisö ei olisi enää entisensä.

"Halusin kirjoittaa kykyjeni äärirajoilla. Halusin näyttää ihmisille, mitä voisin tehdä, kun pääsen irti supersankariperinteiden painolastista", Moore on kuvaillut magnum opustaan.

OSKARI RANTALAN MASSIIVISEN ALAN MOORE -ARTIKKELIN TOINEN OSA JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.