Pääkirjoitus

Helsingin Worldcon syöksyy meitä kohti kuin villiintynyt meteori. Nyt vuosituhannen odotetuimpaan tieteis- ja fantasiakulttuuritapahtumaan on aikaa enää kymmenkunta kuukautta. Mahtavaa, kun ottaa huomioon, että vielä joitain vuosia sitten Worldconin saamista Suomen kaltaiseen pieneen maahan pidettiin mahdottomana haaveena.

Worldconin aikana Helsingin Messukeskukseen saapuu messevä määrä ulkomaisia kirjailijavieraita sekä tuhansia alan harrastajia ja ammattilaisia ympäri maailman. Tilaisuudessa on tarjolla jumalattomat kasat mielenkiintoisia ohjelmanumeroita, joten ainutlaatuista tapahtumaa ei kannata jättää väliin mistään hinnasta.

Elämme muutenkin kiehtovia hetkiä. Luutuneet käsitykset scifistä valkoisten keskiluokkaisten amerikkalaisten mieskirjailijoiden temmellyskenttänä ovat lentäneet roskakoriin jo aikoja sitten. Nykyisin lajin huipulla puhaltavat aivan toisenlaiset tuulet. Tämä on näkynyt erityisesti eri kulttuureista ponnistavien naiskirjailijoiden esiinmarssina.

Tähtivaeltajassa heistä on esitelty mm. nigerialaistaustainen Nnedi Okorafor, karibialaissyntyinen Karen Lord, eteläafrikkalainen Lauren Beukes, ranskalais-vietnamilais-amerikkalainen Aliette de Bodard, somalialaisjuurinen Sofia Samatar sekä Helsingin Worldconin kunniavieraaksi saapuva jamaikalainen Nalo Hopkinson.

Tällä linjalla jatketaan, joten tässä numerossa valokeilaan nousee kiinalais-malesialainen Zen Cho. Hänen upeita kertomuksiaan värittävät kiinalaiset kansanuskomukset, malesialainen arki sekä vanhasta brittikirjallisuudesta ammennetut elementit.

Samaan aikaan myös suomalainen spekulatiivinen fiktio kiihdyttää maailmanvalloitustaan. Tähtivaeltajasta tuttujen Johanna Sinisalon, Leena Krohnin, Emmi Itärannan, Maria Turtschaninoffin, Hannu Rajaniemen, Pasi Jääskeläisen ja Jyrki Vainosen jalanjäljissä astelee nyt Leena Likitalo (ks. TV 1/16). Hän on juuri tehnyt kahden kirjan kustannussopimuksen yhdysvaltalaisen Tor.com-kustantamon kanssa.

Eikä se tähän lopu, sillä kotimainen spefi elää kukoistuskauttaan. Romaaneja, novellikokoelmia ja antologioita pukkaa ulos kiihtyvään tahtiin, ja kirjoittajakenttä laajenee kuin pullataikina. Tästä joukosta poimimme säännöllisesti esiteltäväksi uusia mielenkiintoisia nimiä. Nyt vuorossa on tuore Atorox-voittaja Magdalena Hai, jota kutsutaan myös Suomen steampunk-kuningattareksi.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Oskari Rantalan massiivisen Alan Moore -artikkelin jälkimmäinen puolisko, Miha "Bitwisards" Rinteen eeppisen D'Moleyk -sarjakuvan loppuhuipennus sekä vanhoja hyviä aikoja velmusti muisteleva Kersantti Napalm -pläjäys.

Ja sitten ei muuta kuin lukemaan ja nauttimaan!