House
aka Hausu
(UK-versio)
Töki mua pesäpallojormalla silmään! Kuis kummassa olen kaikki nämä vuodet onnistunut missaamaan Nobuhiko Obayashin avantgardistisen House-kauhuklassikon (1977)?
Filmin alussa tutustutaan kasaan reippaita japanilaisia koulutyttöjä. Erikoisesti nimetyt ilopillerit (Fantasy, Angel, Kungfu, Pro, Sweetie, Melody jne.) haaveilevat kesälomasta sekä ihanasta miesopettajasta. Angelin (Kimiko Ikegami) onnentunteet murenevat kuitenkin katkeruudeksi, kun yksinhuoltajaisä esittelee hänelle uuden naisystävänsä. Niinpä Angel päättää matkata ystävineen vuosia aiemmin kuolleen äitinsä kotiseudulle.
Hämähäkinseittien ja tanssivien luurankojen valtaamassa kartanossa vanha valkohiuksinen täti (Yoko Minamida) odottelee yhä miestään saapuvaksi takaisin toisen maailmansodan taistelukentiltä. Nuorista vieraistaan sairaalloisen kiinnostunut pyörätuoliemäntä hehkuu pahaenteisyyttä, johon yksikään tytöistä ei kiinnitä huomiota. Kunnes porukka alkaa harveta yksi kerrallaan...
Housen käynnistys saattaa kuulostaa suhteellisen tutulta kauralta, mutta filmin esillepano nostaa tapahtumat totaalisen omaperäisiin sfääreihin. Obayashi hyödyntää esikoiselokuvassaan mainosmaakarina oppimiaan visuaalisia tehokeinoja ja keksii vielä jatkuvalla syötöllä uusia.
Erikoisten musiikkivalintojen siivittämänä esiin ladotaan jaettuja ruutuja, surrealistisia taustamaalauksia, villeissä väreissä hehkuvia auringonlaskuja, epätodellisia lavasteita, piirrosta ja elävää kuvaa yhdisteleviä kollaaseja sekä lukemattomia muita ehosteita. Punakeltaiset lamput luovat hempeää lämpöä, epätarkkana tärisevä käsivarakuva kuvastaa pelkoa ja paniikkia. Muistot äidin ja tädin menneisyydestä esitetään kuluneen mustavalkofilmin muodossa, ja useat kohtauksista nähdään pehmentävien lasien läpi. Äänimaailma on viritetty täyteen ristiriitoja.
House on huumaavaa pulp-taiteellista psykedeliaa, jossa The Beatlesin Keltainen sukellusvene painuu syvälle kokeellisen mainosestetiikan sekä painajaisten irrationaalisen metapsykologian pyörteisiin. Peilikuvat itkevät itsensä uneen ja roihahtavat liekkeihin. Patikkamatka kartanolle käy halki lumihuippuisten vuorten, aurinkoisten satumetsien ja villinä riehuvien koskien. Irtopää pureutuu kiinni kirkuvan kuvittelijan kankkuun, aika tykittää eteenpäin takaperin. Ahne piano syödä mussuttaa soittajansa. Housen kuvasto tulvii ainutlaatuisia kuumeharhoja, jotka on toteutettu mitä mielikuvituksellisimmin käsityöefektein.
Kuinka kukaan voisi olla rakastamatta elokuvaa, jossa kahden miehen verbaalinen yhteenotto päättyy siihen, että toinen hajoaa luurangoksi ja toinen muuttuu banaanikasaksi?
Värjää mut vihreäksi kateudesta!
Leffa ••••
Kuva •••
Lisät •••
Britti-dvd:n bonusmateriaalien vahvan kivijalan muodostavat vuonna 2002 tehdyt haastattelut sekä Paul Roquetin tuore, 40-sivuinen kirjanen. Siinä käydään läpi sekä Nobuhiko Obayashin uran varhaisvaiheita että House-leffan merkitystä japanilaiselle filmiteollisuudelle. Ekstroista käy hyvin ilmi, kuinka vallankumouksellinen elokuva aikoinaan oli. Lähtien jo siitä, että mainosmaailmassa uraa luonut Obayashi nousi ohjaajanpallille Japanin jäykän studiohierarkian ulkopuolelta.
Housen menestys avasi ovia myös muille itseoppineille elokuvantekijöille. Lisäksi Obayashi hallitsi eri medioihin leviävän ennakkomarkkinoinnin sellaisella suvereniteetilla, jota maassa ei ollut ennen nähty.
Lähes puolentoista tunnin mittaisessa haastattelukoosteessa Mario Bavan faniksi tunnustautuva ohjaaja kertoo seikkaperäisesti niin Housen syntyhistoriasta, vastaanotosta kuin tavoitteistaankin. Rentoa ja informatiivista jutustelua kuuntelee ilokseen.
Toni Jerrman
TÄHTIVAELTAJA 2/11: RUTKASTI LISÄÄ KUOHKEAN KERMAISIA DVD-ARVOSTELUJA!
Mukana mm. Death Kappa, Mushishi, Goth: Love of Death, Star of David: Hunting for Beautiful Girls, Chanbara Beauty: The Movie, Malice@Doll, Origin: Spirits of the Past, Battler Sienna Matra, Vampire Girl vs. Frankenstein Girl, Kuoleman kerros ja Nude Nuns with Big Guns.