Sanomattakin on selvää, ettei Suomessa kirjoiteta science fictionia - paitsi joihinkin pieniin kulttuurijulkaisuihin, joita arvostavat vain alan antaumuksellisimmat harrastajat. Tämänkertainen Kutzpah ei kuitenkaan mene merta edemmäs kalaan, vaan ryhtyy rohkeasti syväluotaamaan kotimaisen scifin tilaa.



Heti Johanna Sinisalon perään Finlandia-palkinnon Canal Grandella voittanutta Hannu Raittilaa on kutsuttu Veijo Meren pojaksi.

Raittilan uusin Atlantis-romaani (2003) sijoittuu "tämän päivän" Suomeen, jonnekin seuraavan nousukauden tuolle puolen. Taitava it-suurliikemies Mika Saarilahti vaihtaa alaa ja hänen uudet suunnitelmansa paljastuvat pikkuhiljaa, kun kirjan useat henkilöhahmot - kuvanveistäjä, mainosmies, kansantieteilijä ja maansiirtotyöläinen - kuvailevat tilanteen kehittymistä omilta kanteiltaan.

Atlantista olisi lähes mahdotonta pitää scifinä, ellei Saarilahden bisnesidean takana olisi jotain spekulatiivista. Hän näet visioi itäsuomalaisen järven rannalle, ammoin uponneen kylän naapuriin, elämyspuistoa, joka sisältäisi näytöksiä Suomen pitkästä historiasta. Niin teemapuisto kuin itse Saarilahtikin teknologisen uusrenessanssiajan arkkityyppinä muistuttavat kovasti esim. Philip K. Dickille tyypillistä maanisen omnipotenttia hahmoa sekä todellisuudesta irtautumista. Myös suurten suunnitelmien tuhoutuminen kataklysmisessä loppuhuipennuksessa on jotenkin hyvin scifististä, sanoisinko jopa ballardmaista.

Raittilan askeettinen mutta tarkka kuvaus ei kuitenkaan jätä mitään mielikuvituksen varaan - jokainen pajukon läpi kulkeva polku kuvaillaan pikkumaisen tarkasti, jopa usean kertojan näkökulmasta. Ehkä juuri tämä suomalaisille hyvin tyypillinen pedantti kuvaaminen sekä ehdoton luottamus kertojan ääneen, ovat niitä seikkoja, jotka tekevät scifistä maamme kirjailijoille niin vieraan lajityypin.

Atlantiksen keskeinen teema on idän venäläisyyden ja lännen ruotsalaisuuden välissä olevan suomalaisuuden pohdiskelu. Suomen ainutlaatuinen asema kahden kulttuurin myrskyisällä rajalla selittää meikäläisyyden kummallisia erityispiirteitä, kuten itseriittoisuuden ja kehnon itsetunnon. Täällä pohjantähden alla -tyyppisen itsetutkistelun sijasta Raittila on lähtenyt hakemaan kansallisten ominaispiirteiden alkusyitä jostain ulkopuolelta. Tyytymättä siihen, että suomalaiset ovat mitä ovat, Raittila ehdottaa, että suomalaiset ovat mitä ovat, koska ruotsalaiset ja venäläiset ovat meidän tällaisiksi muovanneet.

KIMMO LEHTOSEN SUOMI-KUTZPAH JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/04:ssä. Mukana mm. JOHANNA SINISALO, JUHA RUUSUVUORI, HEIMO SUSI ja JUKKA PAKKANEN.