Antikuvat

Iain M. Banks

Tähystä tuulenpuolta

(Look to Windward)

(Suom. Lauri Mäkelä ja Jari Virtanen. Loki)

Vuosien odotuksen jälkeen Iain M. Banksin Kulttuuri-romaanit palaavat Suomen maaperälle. Hieman yllättäen sarjan tuoreimman, alunperin vuonna 2000 ilmestyneen kirjan myötä. Vaikka se edustaakin Banksin avaruusoopperatuotannon kärkiteoksia, täytyy hieman ihmetellä, mikä sai kustantajan näin kylmästi sivuuttamaan useammankin välissä ilmestyneen sf-romaanin. Tämä ei kuitenkaan himmennä iloa, joka Banksin huikeaa tekstiä lukiessa aina täyttää mielen.



Tähystä tuulenpuolta lähestyy Kulttuurin ihanneyhteiskuntaa antoisasti ulkopuolisten silmin. Kirjan keskushahmoina on kolme muukalaisrotujen edustajaa: idiriläinen journalisti Kabe, cheliläinen säveltäjä Ziller sekä samaa syntyperää oleva soturi Quilan. Molemmat kansakunnat ovat saaneet kokea Kulttuurin sekaantumisen omiin asioihinsa - hyvin tarkoituksin mutta tappavin seurauksin. Ja kaikilla heillä on omansalainen suhde niin ystävällisen oloisiin isäntiinsä kuin kotimaailmaansakin.

Kulttuurin puolelta teoksessa ei moneenkaan ihmishahmoon tutustuta, vaan utopistista elämänmallia saavat edustaa robotit ja tekoälyt. Kuten valtavaa Masaqin rengasmaailmaa ohjaileva Mieli, jonka vastuulla on niin 50 miljardin ihmisen henki kuin useita mantereita kattavan kiertorenkaan toimintakin.

Banks todistaa jälleen kerran olevansa useammankin kilometrin mittaisen avaruusaluksen verran edellä tuoreita kilpakumppaneitaan. Hän on onnistunut pakkaamaan yhteen tarinaan niin monia säkenöiviä ideoita ja näkyjä, ettei paremmasta väliä - on ikiaikaisia ilmamaailmoja massiivisine hirviösauruksineen, on Masaqin kiehtovia pintamuodostelmia erilaisine matkustusjärjestelmineen, on kokonaisia aurinkokuntia järisyttäviä sotilasoperaatiota.

Siinä missä monelle kirjailijalle jo tämä olisi riittänyt, syventyy Banks taitavasti myös hahmojensa persoonallisuuksiin luoden heistä kokonaisvaltaisia henkilöitä. Uskottavia ja läheisiksi kasvavia luonteita omine ajatuksineen ja motivaatioineen. Lisäksi kirja ottaa temaattisella puolellaan esiin perustavanlaatuisia kysymyksiä aina uskonnoista sodan ja tappamisen oikeutukseen sekä ihmiselämän ja aitouden merkitykseen.

Tähystä tuulenpuolta on kevyesti kevään 2004 merkittävin scifi-suomennos. Humoristinen, viisas ja ja kiehtova teos, jota on mahdoton laskea kesken käsistään.

Toni Jerrman

KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/04:ssä. Mukana mm. MAX BARRY, ROBERT HOLDSTOCK, TERRY PRATCHETT, PHILIP REEVE etc etc