Suomessa julkaistaan runsaasti fantasiakirjallisuutta. Tämä kirjallisuudenlaji kun kiinnostaa niin nuoria kuin aikuisiakin lukijoita. Silti näyttää siltä, ettemme oikein ymmärrä, mitä kaikkea fantasia voi olla.

Fantasia luo mahdollisuuden kurkistaa toiseen maailmaan, toiseen todellisuuteen. Se avaa rajaportit tuon toisen maailman asukeille kulkea meidän maailmaamme. Se on magiaa, outoa ja kummallista, yliluonnollista ja epätodellista. Mitä enemmän fantasia meille paljastaa itsestään, sitä vähemmän me kuitenkin näytämme olevan siitä kiinnostuneita. Meille riittää fantasian pintakiilto, sen yksinkertaisin rakenne, sen ulkokuori. Lajin orvaskesi, läskifantasia.

Kuka tarvitsee läskifantasiaa? Kuka kaipaa Seitsemän päivää -lehteä tai uutta Katsoa? Kuka katsoo Miljonääriä nussimassa tai Pelkokerrointa? Ne suuret massat, joille kustannusliikkeet nykyään tuotantonsa suuntaavat. Missä on kustannustoimittajien pyhä velvollisuus opettaa, kehittää ja kasvattaa lukijakuntaansa? Fantasiakirjallisuus on joutunut tuotantovälineeksi, jonka olemassaolo on hyväksyttävissä vain mikäli se samalla tuo kustantamolle voittoa. Eikä siinäkään tietenkään ole mitään pahaa. Päinvastoin. Olisihan aika kummallista ja nurinkurista, mikäli kilpailuyhteiskunnassa taide saisi olla erityisasemassa. Tai siis hetkinen.

Fantasian pettäminen

Läskifantasia on pettänyt fantasian. Ajatuksen fantasiasta. Valtavirran fantasia lainaa vaatteensa menneiden aikojen mestareilta, mutta on silkkaa silkkoa sisältä. "Full of sound and fury, and signifying nothing", kuten William Shakespeare sanoi ja kaimansa Faulkner komppasi.

Fantasiakirjallisuus on nykyään kuin keisari uusissa vaatteissaan. Se hymyilee tyytyväisenä kansanjoukkojen suosion paisteessa. Ja on varma siitä, että sen vanhat saavutukset ja pidättäytyminen turvallisiksi havaituissa kaavoissa on kangistanut lukijakunnan tyytyväisyydentilaan, jossa se ei osaa vaatia tai edes haluta muutosta.

Uusi, uskalias fantasia on se pikku tyttö, joka on huomannut noiden "uusien aatteiden" puutteen. Kunhan tuo tyttö saa äänensä kuulumaan, niin ehkä kansanjoukotkin uskaltautuvat ilmaisemaan paheksuntansa paikalleen jämähtäneen valtavirtafantasian tilasta. Sen aika on nyt.

Seuraava aalto (Next Wave), uuskumma (New Weird), slipstream tai vaikka etninen sammakkofantasia. Oli titteli ja teema mikä tahansa, tosiasia kuitenkin on, että tänä päivänä kirjoitetaan erittäin paljon omaperäistä ja mielenkiintoista fantasiaa (ja science fictionia), joka ei aina kohtaa lukijoitaan. Sitä on olemassa, mutta se ei suinkaan löydy suurten kustantajien valikoimasta, ketjukirjakauppojen hyllyiltä tai Amazonin suosituslistojen kärkisijoilta. Lukijalla on sekä mahdollisuus että velvollisuus pyrkiä etsimään sitä haasteellisinta kirjallisuutta läskifantasian muodostaman muurin takaa.

Seuraava aalto?

Mutta miten sitten hallita tai määritellä nykyistä fantasian kukoistuskautta? Amerikkalainen scifi-fani, kriitikko ja kirjailija Gabriel Chouinard on jo useamman vuoden ajan taistellut laadukkaan ja mielenkiintoisen fantasiakirjallisuuden puolesta. Hän on luonut sille käsitteen ”seuraava aalto”. Nimi juontaa tietenkin juurensa Michael Moorcockin ja kumppaneiden aikaansaamaan ”uusi aalto” -ilmiöön, joka syntyi 1960-luvun lopulla englantilaisen New Worlds -lehden ympärille. Uusi aalto rikkoi kaavoihinsa kangistuneen tieteiskirjallisuuden rajoja, kokeili uutta ja erilaista, välillä onnistuen ja välillä epäonnistuen spektakulaarisesti.

Fantasian koko potentiaalia hyödyntävien nykykirjailijoiden tuotanto valaa sekin uskoa genren yleisen tason ja arvostuksen paranemiseen. Mikään yksittäinen aate tai tekijä ei kuitenkaan ole tämän kaiken takana. Seuraavasta aallosta puhuttaessa onkin rehellisempää ja osuvampaa puhua "seuraavista aalloista". Kirjailijat kun ovat ottaneet oppia niin monesta suunnasta, ettei ole olemassa mitään yhtä ainutta totuutta.

Tolkienin jälkeläisten rakentaman valtavan autobahnin rinnalle on syntynyt uusia polkuja. Niillä vaeltavat kirjailijat kulkevat hieman tuntemattomampien vanhojen mestareiden jalanjäljissä. Puhumattakaan kaikista lajityyppien välillä pujottelevista sanankäyttäjistä. Jokainen heistä sanoo kirjoittavansa genrekirjallisuutta, mutta kukaan ei kategorisoi itseään puhtaasti fantasian tai jonkun muun kirjallisuuden alalajin määritteisiin. He haluavat olla aitaa ja seipäitä. He kirjoittavat tarinoita, jotka yhdistelevät ideoita ja tunnusmerkkejä toisista lajityypeistä. He ovat spekulatiivisen fiktion kentän moniottelijoita, jotka luovat iloksemme suuren osan siitä oikeasti kiinnostavasta kirjallisuudesta. He kirjoittavat fantastista fiktiota, tarinoita, joissa fantastisuus todellakin esiintyy olennaisena osana.

JUKKA HALMEEN KOLME VUOTTA VALMISTELTU MASSIIVINEN ARTIKKELI FANTASIAKIRJALLISUUDEN UUSIMMISTA TUULISTA, TEKIJÄNIMISTÄ JA MESTARITEOKSISTA JATKUU TÄHTIVAELTAJA 2/04:ssä!