Sarjakuvat

 
Hustler-lehti ei liene sarjakuvan ystävien ykkösostos, mutta Totuus martoista ja muutama muu elämänmakuinen sarjakuva -spesiaali sietää silti rullata takataskuun. Siihen on koottu Suomen Hustlerin vuonna 2011 järjestämän sarjakuvakilpailun parhaat työt.
 
Albumin pehmokansien puserruksessa kuikii yllättävänkin nimekkäitä taiteilijoita. Oman visionsa ovat sivuille sivakoineet mm. Puupää-hatutettu Kati Kovács, Finlandia-voittaja Petteri Tikkanen sekä scifi-legenda Jukka Murtosaari.
 
Liukkaan kisan ykköspallin nappasi kuitenkin joutsenolainen Jarno Kiukas sarjakuvallaan Rudolf - Pornoammattilainen työn touhussa. Seksifilmistudion arkisista kommelluksista herkullista torttua vääntävä strippailu onkin vallan onnistunut tekele - hieman kuin Fingerporin tuhmempi versio.
 
Kilpailun päätuomari, kotimaisen pornosarjakuvan kruunaamaton kuningas Jorma "Jope" Pitkänen perusteli juryn valintaa näin: "Kun kisan tuomariksi oli valittu vanha sovinistipieru, feministinen taidesarjakuva kärsi tappion rinnanmitalla sarjakuvalle, jota käteenvetäjätkin ymmärtävät." Osuvasti laukaistu!
 
Noin yleisesti ottaen tekijät ovat lähestyneet erotiikan ja seksin maailmoja kieli pitkällä poskessa lerputtaen. Huumorin kirjo on levällään joka puskan suuntaan, joten mukaan mahtuu sekä kovaa että pehmeää vitsailua. Myös piirrostaidoissa ja -tyyleissä riittää vaihteluväliä. Sillin hajuisen salaatin heikommat pierut olisi hyvin voinut jättää julkaisematta, mutta onneksi lihaisina sattumina on muutama lähes nerokas sleimaus.
 
Spesiaalin kovimpaan kärkeen kohoavat Ilari Mainion Tohtori Ötökäisen tutkimusmatka sekä Timo "Olavi Antero" Niemen Prinsessa Mielikki seikkailee.
 
Herra Mainion luomus on runollinen pilaversio kaikkien aikojen ensimmäiseksi suomalaiseksi sarjakuvakirjaksi kanonoidusta Ilmari Vainion teoksesta Professori Itikaisen tutkimusretki. Tällä kertaa seikkailun Afrikka-osuus ei tosin suju ihan vanhaan malliin. "Mutta siinäpäs on neito sorja, tehdään siitä seksiorja!"
Olavi A.:n satuseikkailussa bimbo prinsessa Mielikki palaa lapsuutensa lumottuun metsään. Puhuvia puita ja taikapeilejä täynnä oleva mielikuvitusmaailma ei kuitenkaan ole entisellään, sillä aikuisten fantasioita sävyttävät riettaus ja himokkuus. Lempeästä Juonettaresta on kasvanut nahka-asuinen dominaattori, eivätkä hovineitojen keskinäiset pussailusessiot ole enää puhtoisen viattomia. Kirouksen poistava neitseellinen suudelmakin kohdistuu ihan muualle kuin tonttuisille huulille.
 
Totuus martoista on iloinen kuriositeetti, joka osoittaa suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden osaavan vääntää vitsiä myös seksistä ja kukkahattutädeistä. Sen vapautunut tunnelma on kaukana Kvaak-sarjakuvaportaalin johtotähtenä toimivasta anaalista ahdistuneisuudesta. Hustler-albumin ikärajaksi on pistetty K15, mutta Kvaakissa tämä materiaali siivottaisiin pois jopa aikuisten silmistä.
 
 
TONI JERRMANIN SARJAKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/12:sta.
 
Mukana mm. Maan mies Marsissa, Santala, Cocco Bill ja Shokki 3.