Gene Wolfea on kutsuttu tieteiskirjallisuuden tärkeimmäksi visionääriksi, parhaimmaksi elossa olevaksi englanninkieliseksi tekstinikkariksi ja huikeaksi ideavelhoksi.
Yksikään näistä määritelmistä ei ole liioittelua. Todellisuudessa ne eivät tavoita edes haaleaa aavistusta Wolfen kaunokirjallisista lahjoista.
Niinpä kun ryhdyin kirjoittamaan tätä artikkelia, ajattelin aloittaa tekstin rennon käytännöllisellä kliseellä ”tämä mies ei juuri esittelyjä kaipaa”. Sitten tajusin, että eihän lausunto pidä paikkaansa. Valitettavasti.
Yleensä, kun puhutaan laadukkaasta tieteiskirjallisuudesta, esiin vedetään sellaisia tekijöitä kuin Ursula Le Guin, Stanislaw Lem ja M. John Harrison. Gene Wolfen nimen heittäminen keskusteluun synnyttää lähinnä kysyviä katseita tai yleistä piittaamattomuutta. Pahimmassa tapauksessa molempia. Moista sivistymättömyyttä ei voida enää sallia. On paasaamisen paikka!
Tohtori Kuolema ja Kerberoksen viides pää
Vuonna 1931 New Yorkissa syntynyt Gene Wolfe aloitti kirjailijauransa novellistiikan parissa jo 1950-luvun lopulla. Ensimmäiset tekstinsä hän sai kuitenkin julki vasta vuonna 1965. Valtaosa hänen varhaisista tarinoistaan julkaistiin Damon Knightin toimittamissa, uraauurtavissa Orbit-antologioissa.
Wolfen novellien parhaimmisto on yhä luettavissa kokoelmien sivuilta - tuoreimpana herran koko tähänastisen uran kattava The Best of Gene Wolfe (2009), joka nappasi vuonna 2010 sekä Locus- että World Fantasy -palkinnot.
Ja kyllä, 80-vuotias Wolfe kirjoittaa yhä uusia tarinoita. Hänen 2000-luvun alkupuolen novellejaan on tarjolla muun muassa mainiossa kokoelmassa Starwater Strains (2005). Teos todistaa, että herra taitaa myös kepeän huumorin, kuten voi todeta vaikkapa tähän Tähtivaeltajaan valitusta novellista Calamity loikkii, joka löytyy sivuilta 44-47. Kirjan muista tarinoista esiin noston ansaitsee erityisesti vuodelta 2001 kotoisin oleva In Glory Like Their Stars. Kyseessä on haikea, äimistyttävän vieraasta näkökulmasta kerrottu visio Maapallolle saapuvan muukalaisen koettelemuksista.
Oma suosikkini Wolfen kokoelmista on alunperin vuonna 1980 ilmestynyt ja sittemmin moneen kertaan uudelleen painettu The Island of Doctor Death and Other Stories and Other Stories. Se on edelleen paras koskaan lukemani novellikokoelma, eikä sisällä yhtään heikkoa tai edes keskinkertaista tekstiä. Kirjan varsinainen helmi on kolmen erillisen novellin muodostama triptyykki. Sen tarinat toimivat toistensa kerronnallisina peileinä niin teemojen kuin nimiensä kautta.
The Island of Doctor Death and Other Stories (1970, suom. Tohtori Kuoleman saari ja muita kertomuksia, alkaen sivulta 18) on kertomus pienestä pojasta, joka erkanee todellisuudesta lukemansa kirjan maailmaan. Pojan ahmima teos on kuin Tohtori Moreaun saari Edgar Rice Burroughsin kirjoittamana.
HANNU BLOMMILAN OIVA WOLFE-ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/12:sta.