McFarlane Toys - Fantastisten figujen kieroonkasvanut kavalkaadi

Mitä tekee sarjakuvamiljonääri, kun piirtäminen tuntuu liian työläältä puuhalta? Alkaa tietysti tuottaa muovisia leluhahmoja. Sehän on suunnilleen sama kuin painaisi rahaa muoteissa.
Erilaiset sarjakuva- ja elokuvasankareihin pohjaavat äijänköriläät ovat olleet lasten leikeissä kovaa valuttaa jo vuosikymmenten ajan. Sittemmin myös aikuisemmille keräilijöille on ryhdytty tuottamaan kalliita, pienipainoksisia porsliinifiguureita sekä vähemmän tunnettuja sarjakuvahahmoja esittäviä, usein hieman kömpelösti taiteiltuja muovihahmoja.

Tähän kultasuoneen iski vuonna 1994 perustettu McFarlane Toys, joka
alkoi kehittelemään huomattavasti kilpakumppaneitaan kunnianhimoisempia
sarjakuvafiguureita. Näin kohtuuhintaisia, mutta samalla huolella
tehtyjä hahmoja ei erikoisliikkeiden hyllyillä oltu aiemmin nähty, ja
resepti takasi tien menestykseen. Nykyisin nämä parikymmensenttiset,
kolmiulotteiset unelmat irtoavat suomalaisistakin alan liikkeistä noin
20-30 euron hintaan per kipale.

Firma käynnisti toimintansa Todd McFarlanen omaan Spawn-sarjakuvaan
perustuvilla action-nukeilla. Vuosien mittaan tästä samasta lähteestä
on ammennettu kymmeniä ja taas kymmeniä figuureja, ja Spawn-sarjaa
voidaankin pitää koko yrityksen taloudellisena selkärankana. Aivan
ensimmäiset yritelmät eivät vielä erottuneet edukseen tavallisten
lelukauppojen Batman- tai Tähtien sota -hahmoista, mutta vähitellen
mukaan tuli yritteliäämpiä yksityiskohtia. Pian luovalla
mielikuvituksella ei tuntunut olevan enää mitään rajoja.

Laadun parantuessa myös McFarlane Toysin valikoima levisi uusiin ja
yllättäviin suuntiin. Vuonna 1997 kuvioihin ilmestyivät niin klassisia
kauhuhirviöitä kuvittava, yhä jatkuva Monsters-sarja kuin
kasvomaalattuja hevijätkiä esittelevä Kiss-bändikatraskin. Seuraavana
vuonna sai alkunsa nyttemmin jo seitsenosaiseksi kasvanut Movie Maniacs
-sarja, jonka jokaisessa osassa on nähty useita klassisia
elokuvamielipuolia - aina Alieneista Freddy Kruegeriin ja
Leatherfacesta Terminatorin robopahiksiin.

TONI JERRMAN RAJUILLA FOTOILLA KUORRUTETTU MCFARLANE TOYS -ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/06:ssa. Ei lapsille!