Anssi Asunta
Kolmas aikakirja
(Teos)
Kuvaamataidon opettajana toiminut, jo eläkkeelle vetäytynyt Anssi Asunta on julkaissut poikkeuksellisen esikoisromaanin. Kaksikymmentä vuotta kehitteillä ollut, vauhdikasta tieteisfiktiota ja uskonnollista pohdintaa yhdistävä teos saa kuulemma riittää kirjailijanurasta. Opukseen kun on Asunnan mukaan jo upotettu kaikki, mitä länsimaisesta kulttuurista ja elämästä yleensä on sanottavissa. Hienosti lohkaistu, vaikka ainakin tältä lukijalta romaanin funktio karkasi käsistä.
Vuonna 2035 italialainen arkeologiryhmä löytää Messinansalmesta Israelin kansan muinaisen liitonarkun. Yllätyksekseen NASAssa työskentelevä suomalaistutkija huomaa esineen muistuttavan erehdyttävästi salassa kehiteltävää fuusiomoottorin säätelyelementtiä. Kuinka kummassa sellainen olisi joutunut vuosituhansia menneisyyteen ja miksi ihmeessä sitä pidetään Jumalan armolahjana?
Tästä arvoituksesta käynnistyy tarina, joka sukeltaa lopulta niin
juutalaisuuden kuin kristinuskonkin syntyhetkiin. Kirja antaa
tapahtumille todella ällistyttävät, mutta samalla myös kiitettävällä
pieteetillä luodut selityksensä. Se, laskeeko tämän kaiken
rienaukseksi, älylliseksi ajatusleikiksi vaiko hauskaksi pilapalaksi,
onkin sitten aivan lukijasta kiinni. Välillä kun teksti kulkee kovinkin
totisesti, toisinaan taas vallan ottaa hillitön absurdius. Erityisesti
teoksen loppupuolella päädytään kuitenkin vakavamielisempään pohdintaan
elämän ja olevaisuuden suurista totuuksista - toki leppeän
suomalaiskansalliseen tyyliin toteutettuna.
Kerronta etenee hyvinkin lyhyinä lukuina ja tulevaisuusosioissa jopa
hektisesti - aivan kuin nämä jaksot olisivat pelkkää juonenkulun
vaatimaa pakkopullaa, josta kirjailija haluaa päästä mahdollisimman
pikaisesti eroon. Jännitteellisyydessään ne ovat kuitenkin kirjan
koukuttavinta antia. Varsinkin, kun siinä sivussa luetaan ilkikurisia
madonlukuja monillekin nykymenon muodoille.
Menneisyyteen sijoittuviin tapahtumiin uhrataan sitten huomattavasti
enemmän aikaa, ja väliin tarinointi jurraa paikoillaan turhaankin. Voi
tietenkin olla, että lukija, jolle Raamattu on tuttu opus, löytää
täältä enemmän kiehtovaa bongattavaa. Kokonaisuuden huikea perusajatus
tulisi silti vähemmälläkin tekstimassalla selväksi. Onneksi piristeenä
on muutamia kohtauksia, joiden maanläheisyys tai irvokas farssimaisuus
uppoavat aivoihin kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Kuten vaikkapa
Mooseksen vaikeudet epäkiitollisen kansan johtajana ja jenkkien
puuhastelut Jeesuksen syntymähulinoissa.
Mutta mitä Asunta yrittää romaanillaan sanoa? Tuskin kirja ainakaan
käännyttää ketään pois kristinuskosta, vaikka toki toivossa on hyvä
elää. Eikä se taida olla Asunnan tarkoituskaan, koska juonen lähtökohta
on niin fantastinen ja osa uskovaisista henkilöhahmoistakin on kuvattu
ihan tasapainoisina yksilöinä.
Houkutteleeko kirja katsomaan uskontoja tai länsimaista kulttuuria
jotenkin uudelta kantilta? Asettaako se lukijalleen joitain filosofisia
kysymyksiä? Saako se pohtimaan elämänvalintoja, ajan ja todellisuuden
luonnetta tai asioiden syy-seuraus-suhteita? No, ei oikeastaan.
Olisikin voinut olla mielenkiintoisempaa käyttää romaanin jujua
muuttamaan radikaalisti historian kulkua. Ja tätä kautta visioida sitä,
millaisessa maailmassa saattaisimme nyt elää, mikäli kristinusko ei
olisi koskaan pulpahtanut todellisuuteen.
Huonoksi Kolmatta aikakirjaa ei kuitenkaan voi syyttää. Se on hyvin
kirjoitettu ja kunnianhimoisesti ajateltu romaani, jolla on omat
kiehtovat puolensa sekä huvittavat hetkensä. Teoksen mahdollinen
syvempi sisältö ei vain selvästikään avaudu kaikille lukijoille.
Toni Jerrman
KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 1/06:ssä. Mukana mm. The
Dedalus Book of Finnish Fantasy, Leena Krohn, Ursula K. LeGuin, Viktor
Pelevin, José Saramago, Kazuo Ishiguro, Albert Sánchez Pinol, Umberto
Eco, John Polidori, Robert Silverberg, Terry Pratchett, Sari
Peltoniemi, Antti Halme, Tomi Kontio, Marja Luukkonen, Silvana de Mari,
Philip Pullman ja Meg Rosoff.