Alkukuvat

Perinteet velvoittavat. Niinpä vuosi alkaa Tähtivaeltajan osalta jälleen sarjakuvien parissa.

Lehden
ponkaisee liikkeelle Ari-Matti Sarénin huikea mangakatsaus, joka antaa
hyviä lukuvinkkejä niin noviiseille kuin jo pidemmänkin oppimäärän
suorittaneille faneille. Kannattaa ottaa vihjeistä vaari!

Mangaa
on toki aiemminkin käsitelty Tähtivaeltajan sivuilla. Esimerkiksi
Amerikan sarjakuvatarjonnan vuosittaisissa katsauksissa.
Jenkkijulkaisujen uusimmista värikkäistä tuulista nyt mangatonta asiaa
sivulta 47 lähtien.

Suomi-sarjakuvasta on
mukaan lipsahtanut itse Kersantti Napalm, joka on maamme suosituimpia
supersankareita. Legendaarisen Kapteeni Hyperventilaattorimiehen ja
Teräsliljan ohessa tietenkin.

Numeron
kirjallisuustarjonnasta mainittakoon scifi-guru John Cluten haastattelu
ja artikkeli, omia teitään taiten kulkevan Stepan Chapmanin esittely ja
kaksi novellisuomennosta sekä tavallistakin laajempi erikois-Kutzpah.

Uutispuolella
aloittaa uutena vakiopalstana Jukka Halmeen Lukemattomia kirjoja, joka
esittelee ytimekkäästi kiintoisinta tuloillaan olevaa englanninkielistä
genrekirjallisuutta.

Leffaa pukkaa sitten
animesta Ilsaan ja kungfusta kauhuun niin paljon, että dvd- ja
elokuvapalsta janosivat itselleen normaalia enemmän sivuja.

Kaikkiaan tarjolla sata sivua tuhtia asiaa ja apetta!