Musa the Warrior & the Princess of the Desert
- 3 Disc Special Edition
(Suomi-versio)
Vuonna 2001 valmistunut Musa the Warrior on yksi korealaisen elokuvateollisuuden jättimäisimpiä ponnistuksista. Viimeisen päälle puvustettu ja lavastettu, lähes kolmituntinen historiallisromanttinen melodraama, joka tulvii sankarillisia taisteluita, suuria tunteita ja visuaalista loistoa.
Kiina vuonna 1375. Ming-dynastia on ajanut mongolit Kiinan muurin pohjoispuolelle, mutta taistelut eivät ota laantuakseen. Samaan aikaan Korea yrittää solmia uudelleen diplomaattisuhteet dynastiaan. Pääkaupunkiin saapuva korealaislähetystö ajetaan kuitenkin keskelle helvetillistä aavikkoa. Siellä muutaman sotilaan, diplomaatin ja orjan joukkio saa selvitä miten parhaiten taitaa. Tehtävän mahdottomuudesta huolimatta he päättävät lähteä pitkälle vaellukselle takaisin Koreaan.
Myöhemmin kuvioihin liittyy vielä vihollistensa kaappaama nirppanokkaprinsessa, köyhien pakolaisten lauma sekä mongolikenraalin armeijakunta. Kuinka käy pienen mutta ylvään korealaisjoukon satapäisten vastustajien puristuksessa?
Elokuvan alkukehittelyt ovat aikamoisen pitkäveteistä peruspuuroa. Kun laskurissa kuitenkin vierähtää tunti täyteen saa tarinointi vauhtia. Taistelukohtauksiin tulee mukaan vinkeitä näkökulmia ja ryhmän sisäiset valtasuhteet alkavat narskua. Henkilöistä ylipäätään kasvaa persoonallisuuksia, joiden kohtalosta jaksaa välittää.
Positiivista on myös se, ettei leffassa ole ensimmäistäkään pahaa ihmistä - julmetusta tappomätöstä huolimatta. On vain erilaisia yksilöitä, jotka ovat joutuneet mukaan maailmanmenon, kunniakäsitysten sekä yhden prinsessan muodostamaan kurimukseen. Ja kaikki tämä kehittely huipentuu tunteita surutta soittelevaan lopputaisteluun, jossa armoa ei anneta eikä tunneta.
Musa the Warrior on uljasta kamaa, mikäli vain ensimmäisen tunnin kestää nukahtamatta.
Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät ••••
Future Filmin julkaisema komea kolmen levyn boksi sisältää elokuvasta kaksikin eri versiota. Niistä lyhyemmällä on mittaa 134 minuuttia ja pidemmällä 158. Periaatteessa molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Minimittaisen kokemuksen paras valtti on se, ettei alun tylsistelyjä tarvitse katsoa niin pitkään. Toisaalta siitä puuttuu myös moni loppuosan henkilöhahmoja syventävä kohtaus. Ylipäätään tiivistys on tehty juuri hahmokemioita typistämällä, joten lyhärissä edetään taistelusta toiseen selvästi vikkelämmin.
Paketin kolmannelle kiekolle on sitten pakattu dokumentteja lähes kolmen tunnin edestä. Mielenkiintoisimmat sisällöt löytyvät haastatteluosioista, joissa ääneen pääsevät niin näyttelijät (8 kpl, noin 45 min.) kuin muutkin elokuvan tekijät. Jälkimmäiset keskittyvät vuorollaan niin projektin syntyhistoriaan, visuaalisen ilmeen luomiseen, toimintakohtausten toteuttamiseen, tietokone-efekteihin kuin maskimiesten kädenjälkiinkin. Mittaa näillä pätkillä on yhteensä sellaiset 50 minuuttia.
Kaksi Behind the Scenes -osiota ovat sitten hieman vähemmän informatiivisia. Pukusuunnitelmia ja niiden valmistusta esitellään 6 minuutin ajan täysin kommentitta. Stuntteihin ja tehosteisiin uppoudutaan taas tuplasti tuon verran ja ihan selostuksen kera.
Making of -jakautuu puolestaan viiteen 5-15 minuuttiseen pätkään, jotka sisältävät lähinnä materiaalia leffan kuvauksista. Ilman selventävää kerrontaa.
Lisäksi levyllä on kuvakooste sekä neljä lyhyttä musiikkinäytettä - eli elokuvan kohtauksia ilman dialogia.
Mukana tulee myös 16-sivuinen lehtinen, jossa esitellään itse elokuva ja sen historialliset juuret sekä keskeiset tekijänimet - kuten ohjaaja Kim Sung-soo ja näyttelijät Jung Woo-sung, Joo Jin-mo ja Zhang Ziyi.
TONI JERRMANIN DVD-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 2/04:ssä. Mukana mm. STRANDED, DEVIL CAME FROM AKASAVA, NIGHTMARES COME AT NIGHT, THE NIGHT EVELYN CAME OUT OF THE GRAVE, SLAUGHTER HOTEL, LOST CONTINENT, UNDERWORLD BEAUTY, TUBE etc etc