Uutiskuvat

Tulleet sarjikset
 
J. H. Williams III:n taiteilemat ja maestro Dave Stewartin värittämät Detective Comics -lehden Lepakkonainen-jaksot saavuttivat niin suuren suosion, että hahmolle on lanseerattu ihan oma lehti. Tällä kertaa käsikirjoituksesta ei kuitenkaan vastaa Greg Rucka, vaan Williams yhdessä Haden Blackmanin kanssa.
 
 

Visuaalisesti Batwoman (DC) on huippulaatua, jossa rohkea ruututaitto yhdistyy sekä kauniiseen maalauksellisuuteen että hienoon viivapiirrokseen. Juonipuoli ei ainakaan näin kärkeen ole ollut yhtä vakuuttava, mutta annetaan miehille muutama numero aikaa näyttää kyntensä.
 
Wildstormin Victorian Undead: Sherlock Holmes vs Zombies! -mini meni sekin hyvin kaupaksi. Oli siis vain ajan kysymys, milloin seikkailu saisi jatkoa. Pitkään ei tarvinnut odottaa, sillä kauppojen hyllyillä kuikuilee jo lehti, joka kantaa nimeä Victorian Undead: Sherlock Holmes vs Dracula.
 
Viktorianaikaisten elävien kuolleiden pillipiiparina jatkaa vanhoja kuvioita toisteleva Ian Edginton. MyösDavide Fabbrin piirros jää nyt persoonattoman pikatyön asteelle. Eli aika väkisin väännetyltä julkaisu maistuu.
 
Powers-tähti Brian Michael Bendisin uusin luomus on Alex Maleevin taiteilema Scarlet (Icon). Vuosia Bendisin haaveissa elänyt sarja kertoo punatukkaisesta tytöstä, joka päättää näyttää kusipäille myrskyn merkit. Heti kärkeen neitokainen kuristaa korruptoituneen poliisin, joka yritti kiristää häneltä seksiä valta-asemansa varjolla.
 
Scarlet kommentoi hienosti sitä vihaa ja turhautumista, jota yhteiskunnalliset ongelmat ihmisissä aiheuttavat. Samalla sarja puhuu suoraan lukijalle päähenkilönsä dialogin kautta - ratkaisu ei Bendisin käsissä tunnu lainkaan keinotekoiselta. Kiehtovan kokonaisuuden kruunaa Maleevin piirros, jossa valokuvamainen dokumentointi sulautuu tumman tunnelmalliseen värien käyttöön. Pakko-ostos.
 
"Why is the world allowed to be this way?"
 
Kriminaalipeikot Ed Brubaker ja Sean Phillips ovat ansaitusti kahmineet sekä kehuja että palkintoja inhimillisellä Criminal-rikossarjiksellaan. Saman työparin Incognito (Icon) on edennyt toiseen tarinakokonaisuuteen nimeltään Bad Influences. Siinä seurataan entisen superrikollisen uraa hyvisten joukossa.
 
Incogniton erottaa keskivertosankaroinneista hahmojen arkisuus ja keskittyminen toiminnan sijasta ihmiskuvaukseen. Pöhköistä superroistoista, kuten atominatseista ja sotilasgorilloista, huolimatta sarja vaikuttaa realistiselta visiolta maailmasta, jossa nyt vain sattuu elämään ihmisiä, joilla on erikoisia voimia. Täyttä jauzaa!
 
LISÄÄ SARJAKUVA-, KIRJA- JA ELOKUVAUUTISIA TÄHTIVAELTAJA 4/10:ssä!