Alkukuvat

Lunta pukkaa komeettakaupalla, ja siilit ovat vaipuneet avaruushorrokseen. Mutta hällä väliä, sillä 2011 käynnistyy Tähtivaeltajan kolmaskymmenes vuosikerta. Ihan scifiä!

Muumioitumisen välttääksemme aloitamme juhlinnan jo keväällä. Luvassa on niin Tähtivaeltajan kolmas novellikilpailu kuin huhtikuinen Tähtivaeltaja-päiväkin. Älä ole säännöllinen monitahokas, vaan muista osallistua molempiin. Loppuvuonna sitten jotain ihan muutakuuta.

Bilehilpeyttä odotellessa on vielä hyvää aikaa tutustua tämän numeron makoisaan sisältöön. Vakiopalstojen ohella tarjolla on nyt sekä klassista pelkoa että humoristista scifiä.

Juha Ågrenin viktoriaanista kauhua käsittelevä artikkeli esittelee genren varhaiset perusteokset. Ne muodostavat pohjan, jolle kaikki sittemmin kirjoitetut vampyyri- ja hirviötarinat on rakennettu. Jos olet kiinnostunut verenimijöiden myöhemmistä vaiheista, kaiva kätköistäsi myös Tähtivaeltaja 2/97, joka sisältää jutut Vampyyrin ikuinen yö ja Vampin verinen valkokangas.

Dario Argenton Suspiria-elokuva on giallo-genren mestariteos, josta on Tähtivaeltajassakin kirjoitettu useaan otteeseen (mm. 2/91 ja 4/01). Nyt julkaistava Jessica Möterin artikkeli lähestyy aihetta kuitenkin aivan uudesta kulmasta. Lisää gialloja löytyy tuttuun tapaan dvd-arvostelupalstan uumenista.

Mike Resnick on äärimmäisen tuottelias ja monipuolinen amerikkalainen tieteiskirjailija. Hänen takan reunustallaan komeilee roima kasa Hugo-pystejä ja muita arvostettuja palkintoja. Resnickin repertuaarin hauskinta päätä edustaa vinkeä Katastrofi-Parkkonen ja vihoviimeinen kiitoshymni -novelli, jonka suomalaisesta asusta vastaavat kääntäjä J. Pekka Mäkelä ja kuvittaja Petri Hiltunen.

Naurunpyrskähdyksiltä et välty myöskään numeron sarjakuvien seurassa. Nauti antaumuksella niinPekka Mannisen TeräsliljastaKari Sihvosen Silent Badnessista kuin Tuuli "Nanna" Hypénin Tähdet ovat väärin -cthulhuilusta.

Näin pääkirjoituksen lopuksi haluan vielä kiittää Suomen Messusäätiötä, Suomen Kustannusyhdistystä, arvovaltaista raatia sekä kaikkia minua ehdottaneita tahoja Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnosta (http://babeknabel.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=1530&Item...). Kyseessä on laajempikin kunnianosoitus sille valtavalle työlle, jota koko suomalainen sf-fandom on vuosien mittaan tehnyt. Tämä on meille yhdessä!