Uutiset

Worldcon Suomeen

Yritys saada vuoden 2015 tärkein tieteiskulttuuritapahtuma, Worldcon, Suomeen ei aivan toteutunut. Kisa oli kova, ja lopulta Helsinki hävisi Yhdysvaltain voittoisalle Spokanelle vain äänin 645–610.

Kampanja lisäsi rutkasti kiinnostusta suomalaiseen sf-fandomiin, joten nyt yritetään uudestaan. Tällä kertaa tavoitteena on vuosi 2017, jolloin vastassa ovat ainakin Kanadan Montréal ja Japanin Tokio.

Suomalaisten etuna on hyvä maine tuhansia ihmisiä keräävän science fiction- ja fantasiatapahtuma Finnconin järjestäjinä. Myös Worldconin pitopaikaksi kaavailtu Helsingin messukeskus täyttää kansainväliset kriteerit.

Suomalaisten ohella vuoden 2017 Helsingin Worldcon-hankkeen takana on verkosto kansainvälisiä science fiction -harrastajia, joita yhdistää halu tehdä tapahtuma tuoreella tavalla korostaen sen kansainvälisyyttä.

"Uskon että meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa. Vuoden 2015 kampanja onnistui erinomaisesti, ja nyt meidät ja kykymme tunnetaan maailmalla", sanoo Helsinki in 2017 -hankkeen puheenjohtaja Eemeli Aro.

http://www.helsinkiin2017.org

Scifi-festivaalit 2014

Vuonna 2014 riittää sekä isoja että pieniä sf-tapahtumia joka lähtöön. Tässä muutama esimerkki.

Rennonpuoleinen suomalais-ruotsalainen Åcon 7 valtaa Maarianhaminan Adlon-hotellin 1.–4. toukokuuta. Tapahtuman kunniavieraana loistaa Karen Lord, ja osallistumismaksu on 30 euroa.

http://acon7.wordpress.com

Suomen keskeisin sf-tanhu, Finncon 2014, järjestetään Jyväskylässä heinäkuun 11.–13. päivä. Juhlien tähtivieraina tanssahtelevat Elizabeth Bear, Hannu Rajaniemi ja Jukka Halme. Sisäänpääsy on tuttuun tapaan ilmainen.

http://2014.finncon.org

Maailmanconien melskeeseen pääsee tutustumaan 14.–18. elokuuta, jolloin universumin messevin sf-rieha rynnii Lontooseen. Loncon 3 -festivaaleille odotetaan useita tuhansia kävijöitä, joita viihdytetään kymmenien kirjailijavieraiden voimin. Lippu vuoden ehdottomimpaan sf-messuun kustantaa päälle 100 euroa.

http://www.loncon3.org

Ja jos hyvin käy, niin touko-kesäkuun vaihteen tienoilla ihmisiä hemmotellaan myös asiallisen hauskalla Tähtivaeltaja-päivällä. Mutta tästä enemmän tulevissa numeroissa.

LISÄÄ KIRJA-, SARJAKUVA- JA ELOKUVA-AIHEISIA UUTISIA PAINETUSSA LEHDESSÄ.