Peter Watts - Kryosohva

Tähtivaeltajan kryosohvalla
Peter Watts

Kanadalainen Peter Watts on yksi kiinnostavimmista modernin kovan scifin kirjoittajista. Hänen huikeat visionsa huokuvat ihmeen tuntua, oli kyse sitten Rifters-trilogian syvien merien psykoottisista kyborgeista tai Sokeanäkö-romaanin geneettisesti henkiin herätetyistä vampyyreistä.

Wattsin varhaistuotanto esiteltiin laajasti jo vuoden 2001 viimeisessä Tähtivaeltajassa. Tänä kesänä hän tuli vihdoin käymään Suomessa Finnconin kunniavieraana. Herra osoittautui mahdottoman mukavaksi mieheksi. Niinpä oli enemmän kuin aiheellista sitoa hänet Tähtivaeltajan kryosohvan syleilyyn ja pistää tajunta virtaamaan.

Anna palaa, Peter!

Tietoisuus

En tiedä, onko minulla mitään sanottavaa tietoisuudesta, sillä en ole varma, olenko "minä" edes olemassa. Tietoisuus on pelkkä muistilappu, joka kykenee sisältämään korkeintaan muutaman puhelinnumeron. Jostain syystä se on kuitenkin erehtynyt kuvittelemaan olevansa massiivinen rinnakkaisprosessori, joka kykenee toimimaan puhelinmuistiona, paikantimena ja taskulaskimena.

Tietoisuus on jotain, joka sallii ihmisen keskittyvän hyvin pintapuolisiin tiivistelmiin. Se on aivan liian pieni kyetäkseen mihinkään monimutkaisempaan.

Ihmiset puhuvat aina intuitiosta ikään kuin se olisi jonkinlainen alitajuinen vaisto, joka neuvoo heille suunnan tai ohjaa johonkin tiettyyn päätökseen. Tässä mennään jo melkein perse edellä puuhun, sillä intuitio ei ole mikään alitajuinen vihje – tietoisuus itsessään on hyvin intuitiivista. Tietoinen minäsi ei yksinkertaisesti tiedä, miksi se ajattelee tiettyjä asioita.

Ihmiset tekevät kerta toisensa jälkeen hätäisiä, harkitsemattomia valintoja tietämättä edes miksi. Ja kun heiltä tiedustellaan syitä valintoihinsa, he keksivät verukkeita ja selityksiä, jotka on helppo osoittaa vääriksi.

On tehty kokeita, joissa koehenkilöiden aivoja on stimuloitu niin, että he liikuttavat kättään. Tästä huolimatta koehenkilöt yrittivät keksiä selityksiä tekemisilleen. "Tuntui vaan siltä." "Nenää kutitti." "Halusin raapia päätäni."

Eiväthän he tietenkään mitään tällaista tietoista valintaa tehneet. Heidät pakotettiin liikuttamaan kättään, muutettiin käytännöllisesti katsoen marioneteiksi.

Todennäköisesti suurin osa päätöksenteostamme on juuri tuollaista. Alitajuista ja automaattista samalla kun silmiemme takana majaileva pikkumies nimeltään "tietoisuus" yrittää kehittää jonkinlaisia järkiperäisiä syitä ja verukkeita päätöksillemme. Näillä ei ehkä ole mitään tekemistä todellisten syiden kanssa. Syiden, jotka eivät välttämättä ole edes järkeenkäypiä.

HANNU BLOMMILA ASIALLISEN HAUSKA PETER WATTS -HAASTATTELU JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Muista syötävät Legot!!!