Amicus - Episodikauhun uranuurtaja

Hammer-studion nimi on kaikille brittikauhun ystäville tuttuakin
tutumpi. Mutta kuinka moni on edes kuullut Amicuksesta? Episodikauhuun
erikoistunut yhtiö tuotti kuitenkin useita filmejä, jotka kisailivat
Hammerin kanssa suuren yleisön suosiosta. Nyt firman elokuviin on
helppo tutustua tuoreen dvd-boksin kautta.

Hammer-studioiden pikkuveljeksikin kutsuttu Amicus-elokuvayhtiö
perustettiin alkujaan Amerikassa 1950-luvulla. Taloudellisista syistä
firma siirtyi nopeasti Englantiin, jossa se kilpaili 1960-1970-lukujen
kauhumarkkinoilla erityisesti juuri Hammerin reviirillä.

Amicuksen
perustajat Milton Subotsky ja Max J. Rosenberg tuottivat ensi töikseen
muutaman nuorisolle suunnatun svengaavan rock-elokuvan, kuten Rock,
Rock, Rock (1956), Jamboree (1957) ja It´s Trad, Dad! (1962). Veri veti
kuitenkin kauhuun päin, ja etenkin Subotsky uskoi episodielokuvien
voimaan - jos yleisö kyllästyi yhteen tarinaan, pian oli jo luvassa
toinen! Episodeihin oli sitä paitsi helpompi keksiä juonia. Myös
laatunäyttelijöiden palkkaaminen kävi kätsymmin, koska heidän ei
tarvinnut työskennellä produktiossa kuin päivän tai pari.

Amicus
paitsi lainasi tyylilajinsa (vaikkakin yhtiöiden kauhuelokuvat ovat
varsin erilaisia), myös varasti miehityksensä Hammerilta. Tekijöinä
häärivät monet tutut nimet aina kirjoittajista näyttelijöihin sekä
ohjaajiin. Molempien firmojen vakiokaartiin lukeutuivat esimerkiksi
niin Robert Bloch, Peter Cushing, Christopher Lee kuin Freddie
Franciskin.

Amicuksen elokuvista
erityisesti Dr. Terror´s House of Horrors (1964) ja varhainen Tales
From the Crypt -sovitus (1972) keräsivät runsaasti katsojia. Firma
kokeili siipiään myös scifin saralla ja onnistui erityisesti kahdella
Doctor Who -filmillään (Dr. Who and the Daleks, 1965 & Dalek’s
Invasion Earth: 2150 A.D., 1966). Eritasoisia menestyksiä riittikin
läpi 1960-luvun ja vielä 1970-luvun alkupuolelle asti.

Yhtiölle
tyypilliset halpoihin shokkeihin ja pöhköihin ideoihin perustuvat
leikilliset tuotokset eivät kuitenkaan vedonneet yleisöön enää
kauhuelokuvan uudistuessa. Kun Manaajan kaltaiset, katsojille silmää
iskemättömät teokset valtasivat alaa, ajautui Amicus vaikeuksiin.
Brittiläinen herrasmieskauhu tuntui aikalaisista varmasti kovin kesyltä
verrattuna krusifiksia haaraväliinsä tunkevaan pikkutyttöön.

Viimeisinä
vuosinaan Amicus luopuikin kokonaan kauhusta - se tuotti mm.
Burroughs-sovitukset The Land That Time Forgot (1975) sekä At the
Earth´s Core (1976). 1970-luvun lopussa kuvauspaikalla ja
leikkaushuoneessa viihtynyt Subotsky sekä enemmänkin rahoittajana
toiminut Rosenberg ajautuivat myös lopulliseen välirikkoon ja lähtivät
omille teilleen. Subotsky kuoli jo 1991, mutta Rosenberg sinnitteli
hengissä viime vuoteen asti.

ILJA
RAUTSIN AMICUS-LEFFOIHIN UPPOAVA HULPPEA ARTIKKELI JATKUU TÄHTIVAELTAJA
2/05:ssä. Juttua täydentävät asialliset faktaruudut tyyliin ”Ohjaaja on
ihan turha jätkä” ja ”Pakko saada X”.