Sarjakuva-arvostelut

RW Kustannuksen suomeksi saattelema Sandman Deluxe -sarja on edennyt jo osiin kuusi ja seitsemän. Sivuja molemmissa teoksissa on yli 250, joten ne tarjoavat mojovan kattauksen Neil Gaimanin käsikirjoittamia fantastisia tarinoita.

Kutoskirja sisältää pääosin yksittäisiä historiallisia kertomuksia, joissa Unten valtias näyttelee vain sivuosaa. Moni niistä käsittelee valtaa ja johtajuutta sekä sen myötä syntyviä vastuita ja velvollisuuksia. Setin kiehtovin jakso on Tuhannen ja yhden yön taruista ammentava, myyttiseen Bagdadiin sijoittuva Ramadan.

P. Craig Russellin upeasti kuvittama tarina loihtii lukijan silmien eteen taivaallisen kaupungin, jonka loistolle ja ihmeille ei löydy vertaa. Viisauden ja nautintojen tyyssijassa asuu tietäjiä ja alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja runoilijoita. On eläviä koneita ja puhuvia eläimiä. Suunnattomia aarteita ja herkkuja pursuavia toreja.

Tästä huolimatta kalifi Harun tuntee levottomuuden leviävän sielussaan. Kuinka kultakauden voisi säilyttää ikuisesti, kun ihmisten maailmassa kaikella on aikansa? Harun hakee kysymykseen vastausta uinuvien rajamaiden ruhtinaalta ja tarinoiden valtiaalta. Lopulta hän suostuu dramaattiseen vaihtokauppaan, joka vie häneltä kaiken – mutta antaa maailmalle kenties sitäkin enemmän.

Sadunomaisia tunnelmia tavoittava Ramadan on yksi Sandman-jatkumon vaikuttavimmista yksittäisistä kertomuksista. Se resonoi myyttien, tarujen ja mielikuvituksen ajattomuutta. Korostaa tarinankerronnan merkitystä ihmisyyden ytimessä. Teemoja, jotka lävistävät koko Gaimanin tuotannon.

Sandman Deluxe 7 koostuu edellisestä kirjasta poiketen yhdestä pitkästä tarinasta. Siinä Unijukka ja Kuume lähtevät etsimään 300 vuotta aiemmin omille teilleen hävinnyttä veljeään, Katoa. Retken puitteissa tilaa saa myös Unten valtiaan luonteenkuvaus ja henkinen kasvu. Traagisuuteen taipuvainen, usein kylmän etäinen kalpeanaama joutuu etsimään oman inhimillisyytensä. Tekemään vaikeita valintoja ja saattamaan kesken jätettyjä asioita päätökseen.

Huumoria ja hulluutta tarinaan tuo Kuume, jonka nimi voisi kääntyä myös muotoon Houre. Kiihkeän ja ailahtelevan tytön ote todellisuuteen on vähintäänkin hauras. Niinpä hänen suustaan pulpahtelee toinen toistaan ihmeellisempiä repliikkejä. Kysymyksiä, joita muut eivät edes tajua esittää.

"Poikkeaako virheliike paljonkin oikeasta?" "Onko sille sanaa, kun esittelee jotakuta, jonka nimeä ei muista jollekulle, jonka nimen unohtaa siinä esitellessä?" "Kulutatko ikinä päiväkausia keksien uusia jäätelömakuja? Kuten broileri- tai puhelinjätskiä?"

Suuren tarinan katveessa Gaiman esittelee muutaman sivuhahmon, joiden elämänkohtalot koskettavat. Kuten ikiaikaisen rakkauden jumalattaren, jonka nykypäivän temppelinä toimii nuhjuinen strippibaari.

Kirjan taiteellisesta asusta vastaa lähinnä Jill Thompson, joka ei kuukausittaisen lehden puitteissa yllä parhaaseen jälkeensä. Tässäkin yhteydessä hänen kuvallinen ilmaisunsa toimii silti riittävän hyvin.

Koska kyseessä ovat Deluxe-sarjan kirjat, molemmista teoksista löytyy myös lisämateriaalia, kuten kuvagalleria ja Ramadan-tarinan alkuperäinen käsikirjoitus.

Ja nyt kaikki tutimaan!

TONI JERRMANIN SARJAKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana:

Blueberry: Chihuahua Pearl – Puolen miljoonan dollarin mies – Ruumiskirstun balladi
Pakanat
Batman: Europa
Alix Senator: Petolintujen salaliitto
Bois-Mauryn tornit: Éloïse de Montgri
Corto Maltese: Ekvatoria
Robert Sax 1: Tapaus Nucleon 58
Cognac 1: Demonien osuus
Rubiini: Vaaralliset muistit
Sammy: Gorilloja hepenissä
James Bond: Vargr
Taikapilli
Kapteeni Kuolion Super-Manse
Alhaiset
Foederati: Ivan Karhunkaataja
Lyhenevä kesä 2: Riemua ja rähinää
101 sarjakuvaa Suomesta
Vuoden sarjakuva