Uutiskuvat

Kevään kirjat

ATENA. Pasi Ilmari Jääskeläisen novellikokoelma Taivaalta pudonnut eläintarha on uusi versio Tähtivaeltaja-palkinnon voittaneesta Missä junat kääntyvät -kirjasta. Kaikki novellit on toimitettu entistä ehompaan asuun ja mukaan on lisätty kaksi Tähtivaeltajassa julkaistua lyhyttarinaa sekä toiset kaksi tätä teosta varten kirjoitettua tekstiä. Fantastinen esipuhe ironisoi hauskasti scifi-fandomia.

Erilaisia kirjallisia tyylilajeja yhdistelee myös 1900-luvun alun Unkarissa vaikuttaneen Antal Szerbin klassikkoromaani Pendragonin legenda. Okkultistisessa mystiikassa uiskentelevassa kirjassa on niin trillerin, murhamysteerin, fantasian kuin kauhunkin aineksia.

FLAMONGO. Toinen osa Megatron Braineaterin kehuttuun Kapteeni Shiva -avaruussarjaan.

GUMMERUS. Vampyyrien ja velhojen taistelu jatkuu Jumalten tanssissa, joka on toinen osa Nora Robertsin fantasiatrilogiasta. Syvyyksien salaisuus päättää Helen Dunmoren Ingo-trilogian. Kate Thompsonin keijuinen nuortenkirja Vihreän saaren laulu on voittanut useampiakin palkintoja.

JALAVA. Jälleen kasa perusfantsua eli Elaine Cunninghamin Tulvaportti, Margaret Weisin & Don Perrin Soturiveljet, R. A. Salvatoren Hopeavirrat ja Örkkikuningas, Jean Raben Kapina, Richard A. Knaakin Veren valtakunta ja Tracy & Laura Hickmanin Mystinen valtakunta.

KARISTO. Lisää Patricia A. McKillipin laatufantasiaa eli Basiliskin laulu -romaani. Terry Pratchettin hauskojen Kiekkomaailma-tarinoiden uusin naurattaja on puolestaan Viimeinen manner.

Nuorisoa koukutetaan kirjallisuuden pariin Sean Stewartin & Jordan Weismanin interaktiivisella Cathyn kirjalla sekä Anthony Horowitzin Viisi vartijaa -sarjan kakkososalla Kylmä tähti.

KIRJAVA. George R. R. Martin -taukoa paikkaa Joe Abercrombien tummahenkinen fantasia The Blade Itself. Julkaisu saattaa tosin livahtaa syksylle asti.

LIKE. Kiihkeästi odotettu Nova Swing sijoittuu samaan todellisuuteen kuin M. John Harrisonin Tähtivaeltaja-palkittu Valo-romaani. Film noir -tunnelmaa, mahdottomia kosmisia vyöhykkeitä ja humaaneja mysteerejä. Kevään ehdottomia merkkitapauksia scifin saralla.

Vernor Vingen Aikaloukku on ainakin ennakkotietojen mukaan huomattavasti parempi kuin edeltävä Rauhansota. Sjónin Argon lastussa muinaisen Kreikan mytologiat yhtyvät tragikoomiseen matkakertomukseen.

Kaikki hyvän musiikin ystävät hankkivat käsiinsä myös Ben Fong-Torresin loisteliaasti kuvitetun The Doors -opuksen.

MYLLYLAHTI. Dreamland - Aavekomppania on lukioikäisen Antti Erosen esikoisteos. Kirjassa seikkaillaan vuoden 2032 Yhdysvalloissa, jossa on tapahtunut sotilasvallankaappaus.

OTAVA. Lian Hearnin Otorin klaani -fantasiatrilogia huipentuu kirjassa Kuun kirkkaus. Islantilaisten muinaissaagojen keskelle hypätään Antti Tuurin suomentamassa teoksessa Orkneylaisten saaga. Uusintapainoksena Nobel-voittaja Doris Lessingin Eloonjääneen muistelmat, joka kertoo selviytymistarinan katastrofin jälkeisestä maailmasta.

Hieman nuoremmalle ikäpolvelle on suunnattu Ilkka Auerin Ikitalvi, joka päättää arvostetun Lumen ja jään maa -fantasiasarjan, sekä Lene Kaaberbolin Hopeahevonen, joka käynnistää Katrionan tarinan.

PILOT. Palvelukustantamon painokoneista tulee ulos ainakin Juha Lehikoisen avaruusooppera Lamelliteoria.

SAMMAKKO. Pirun hienona vetona pihalle pistetään David Mitchellin lukuisia palkintoja kahminut scifi-eepos Cloud Atlas eli suomeksi Pilvikartasto. Kunnianhimoinen kirjallinen palapeli kulkee kuudella eri aikatasolla ja sen kerronta yltää 1800-luvulta kaukaiseen tulevaisuuteen. Gregory Maguiren Noita pureutuu Ihmemaa Ozista tutun ilkeän noidan tarinaan.

SANOMA. J. M. DeMatteisin ja Mike Ploogin tekstiä ja sarjakuvaa yhdistelevän Abadazad-sarjan neljäs osa on Ajan taikamaa.

SAVUKEIDAS. Toinen suomennos William Morrisin klassisesta News from Nowhere -utopiasta tottelee nimeä Huomispäivän uutisia.

TAMMI. Italo Calvinon Koko kosmokomiikka -teoksessa on kolmisenkymmentä kertomusta, joissa hupaisa Qfwfq matkustaa galaksien välillä ja kokee planeettojen sekä elämän synnyn. Cornelius Jakhellin saagaromaani Jumalten tuho sivaltelee sanan säilällään suuntaan jos toiseenkin. Haruki Murakamin World Fantasy -palkinnon voittanut Kafka rannalla on siirtynyt viime syksyltä täksi kevääksi.

Lasten- ja nuorten puolella J. K. Rowlingin supersuosittu velhokouluilu päättyy seitsemännessä osassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Orrin ja Usvasaaren perillinen on kolmas jakso M. I. McAllisterin eläinfantasiaa. Kolmoisuutta edustavat myös Emily Roddan Rottien kaupunki (Deltoran vyö 3)ja P. B. Kerrin Katmandun Kobrakuningas (Lampun lapset 3). Kauhun puolelle notkahtaa Darren Shan Vampyyriprinssi.

TEOS. Edgar Allan Poen novellikokoelman suosion innoittamana Jaana Kapari on nyt kääntänyt suomeksi myös kirjailijamaestron ainoan romaanin, Arthur Gordon Pymin selonteon. Luvassa on merirosvoja, valtamerimaisemia ja kartoittamattomia saaria.

Leena Krohnin uusin teos kantaa nimeä Kotini on Riioraa. Lasten maailmaa kuvailevassa kirjassa raotetaan ovea myös mielikuvituksen voimalle.

VASKIKIRJAT. Pirteä pienkustantamo jatkaa klassikkolinjalla. Seuraavaksi vuorossa Roger Zelaznyn Amberin kronikat -sarjan avaava Amberin yhdeksän prinssiä sekä Robert Silverbergin Kuningas Gilgames.

WSOY. Viivi Hyvösen tuhti Apina ja Uusikuu lupailee olevansa surumielinen, savuun verhoutunut veijaridekkari. Hienovireinen tieteiskertomus ihmisistä ja apinoista, joiden kohtalo ei ole heidän omissa käsissään. Pakkoluettavien listalla on myös Naomi Novikin Hugo-ehdokkaaksikin päätynyt Kuninkaan lohikäärme.

Nuoriso-osastolta ponnistavat Ulla Viertolan Arokissan aika (Oman keisarien aikakirjat 3), Michael Scottin alkemistinen Kirjanvartija (Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet 1), Angie Sagen Peili (Septimus Heap 3), Tony DiTerlizzin Lammenneidon laulu (Spiderwickin kronikat II, osa 1) sekä Eoin Colferin Siipimies.

ZUM TEUFEL. Maailmankirjat ovat vihdoin sekaisin ja planeetat linjassa. Niinpä kesän tienoilla on kauppoihin rysähtämässä Pekka Mannisen kirjoittama romaani Kapteeni Kuolio ja Suomen salainen kuningas. Juppe jeppe jepulis!

LISÄÄ KIRJA-, ELOKUVA- JA SARJAKUVAUUTISIA TÄHTIVAELTAJA 1/08:ssa!