• Pääkirjoitus

    Body: 

    Viime numeron uutispalstalla intoilin kevään odotetuimmasta elokuvasta. Eli Jeff VanderMeerin ensiluokkaiseen Hävitys-romaaniin (3/15) perustuvasta Annihilationista, joka oli piakkoin saapumassa teattereihin. Mutta toisin kävi, sillä Paramountin pomot myivät viime hetkellä leffan kaikki ulkomaiset levitysoikeudet Netflixille.

    Näin emme pääse näkemään Alex Garlandin ohjaamaa filmiä elokuvateattereissa, joita silmälläpitäen se on kuvattu. Tämä on raivostuttavaa. Varsinkin kun pääsyynä kaupalle näyttää olleen se, että leffaa pidettiin liian älykkäänä elokuvateatteriyleisölle.

  • Katri Alatalo -artikkeli

    Body: 

    Katri Alatalo
    Tarinoita lumikentiltä ja hiekka-aavikoilta

    Katri Alatalo (s. 1985) on pitkän linjan kirjoittaja, jonka tarinoissa kieli on soljuvaa. Hänen luomansa fantasiamaailmat ovat runsaita, todentuntuisia ja syvällisiä.

    Alatalon ura alkoi vuosina 2012–2014 ilmestyneellä Mustien ruusujen maa -trilogialla. Sarjassa kuusitoistavuotias Dinja lähtee etsimään äitiään mystisen unen johdattamana. Hän saa seurakseen oppineen navadin, Raúgin, sekä nuoren krioniprinssi Emronin, jolla ei ole omaksi harmikseen erityisiä krionikykyjä.

  • Kirja-arvostelut

    Body: 

    Jani Saxell
    Tuomiopäivän karavaani

    WSOY

    Jani Saxellin kolmas Unenpäästäjä-romaani on aiempien tapaan syväsukellus slaavilaiseen historiaan ja sieltä kumpuaviin nykypäivän kehityskulkuihin.

    700-sivuinen järkäle jatkaa siitä, mihin edellisessä kirjassa jäätiin: Unenpäästäjä, tuore isä Florian Tímar, on palannut hajonneeseen Jugoslaviaan hoitamaan keskeneräisiä asioita – ja jäänyt samantien entisen heilansa Danielan unikuvien satimeen. Suomessa odottavat neliviikkoinen vauva ja miehensä harharetkiin turhautunut kumppani.

  • Sarjakuva-arvostelut

    Body: 

    George Herriman:
    Krazy Kat 1916-1918

    "'Krazy Kat' se ihme kissa on, sielultansa perin viaton. Aivoja on hatun alla yhtä laill ku itikalla, mutt 'tiedonjano' pohjaton."

    George Herrimanin (1880–1944) Krazy Kat on yksi maailman arvostetuimmista sarjakuvista. Sadan vuoden iästään huolimatta se maistuu yhä tinkimättömän raikkaalle ja omintakeiselle.

  • DVD-arvostelut

    Body: 

    A Blade in the Dark
    aka La casa con la scala nel buio
    (UK-versio, blu-ray)

    Toisella elokuvallaan Lamberto Bava iski napakymppiin. Dardano Sacchettin ja Elisa Brigantin käsikirjoittama A Blade in the Dark (1983) on tehokas giallo-trilleri, joka ei hellitä otettaan hetkeksikään.

    Ohjaaja Sandra (Anny Papa) on tekemässä kauhuelokuvaa, jonka säveltäjäksi hän palkkaa nuoren Brunon (Andrea Occhipinti). Sandran inspiraatio elokuvaan nousee lapsuudesta, jolloin hän pelkäsi pimeää. Pimeyttä, joka kätkee syliinsä murhaajia, hirviöitä ja kuolemaa.

  • Sarjakuvavuosi 2017 Amerikassa -artikkeli

    Body: 

    Sarjakuvavuosi 2017 Amerikassa

    Kuten on tullut jo moneen kertaan todettua, korkealaatuisen amerikkalaissarjakuvan ykköslähde on Image Comics -firma. Samalla polulla jatkettiin vuonna 2017.

  • Elokuva-arvostelut

    Body: 

    The Shape of Water

    Vedestä kaikki alkaa ja veteen kaikki päättyy. Guillermo del Toron uusin elokuva, The Shape of Water, on taianomainen satufantasia ja koskettava rakkaustarina. Filmiä voi monessakin mielessä pitää modernina versiona Jack Arnoldin Creature from the Black Lagoon -klassikosta (1954).

  • Sisällysluettelo