Rivers Solomon
Menneisyyden kaiku
An Unkindness of Ghosts
Suom. Einari Aaltonen. Like

Ihminen tulee onnelliseksi jo siitä, että laadukasta avaruusscifiä saadaan suomeksi varsin tuoreeltaan. Eikä se tosiaan jää ainoaksi ilonaiheeksi, jonka Rivers Solomonin esikoisromaani Menneisyyden kaiku saa aikaan.

Asiat ovat huonossa jamassa sukupolvialus Matildalla. Valkoinen yläluokka on orjuuttanut alempien kansien väen raatamaan epäinhimillisissä oloissa, ja tyrannimaisen johtajan odotetaan vaihtuvan vielä tyrannimaisempaan. Väkivalta on arkea, ja viimeaikaiset sähköongelmat vain kurjistavat alakansien olosuhteita.

Vauvana orvoksi jäänyt Aster toimii peltotöiden lisäksi parantajana ja korkeassa asemassa olevan Kirurgin apulaisena. Työnsä vuoksi hänellä on enemmän liikkumavapauksia kuin muilla Q-kannen asukkailla. Mutta samalla se tekee uhmakkaasta ja itsepäisestä naisesta entistä näkyvämmän kohteen tyrannien vihalle ja vartijoiden mielivallalle.

Kun Aster ja ottosisko Giselle ryhtyvät tutkimaan Asterin äidin päiväkirjoja, päästään arvoituksen jäljille. Nykyhetkessä on tekeillä jotain samankaltaista, mitä tapahtui 25 vuotta sitten äidin kadotessa. Mitä tämä sai selville, ja voisiko tieto auttaa Asteria ja hänen ystäviään?

Arvoituksen selvittely kuljettaa pääjuonta, mutta romaanin ydin on muualla. Solomon maalaa yksityiskohtaisen, runsaan kuvan aluksen vääristyneestä, rotusegregaatioon perustuvasta yhteisöstä. Rasismin ohessa aluksessa rehottavat uskonnolla perusteltu seksismi sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen kohdistuva sorto. Näkökulma on marginalisoitujen yksilöiden, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää kiinni oikeudestaan olla sitä mitä ovat – nähdä edes itsensä omin silmin järjestelmän julman katseen sijaan.

Hahmojen psykologinen monimuotoisuus vangitsee. Näillä ihmisillä on traumoja, ongelmia ja erityispiirteitä, jotka eivät jää päälleliimatuiksi koristeiksi vaan vaikuttavat siihen, miten he keskustelevat, toimivat ja tulkitsevat kokemaansa.

Kehuja ansaitsee myös Solomonin kyky välttää liiat infodumppaukset ja selitykset. Hän luottaa, että lukija on valmis tekemään älyllistä työtä. Eikä turhaan luotakaan – lukemaansa pohtii ja jäsentelee enemmän kuin mielellään.

Tunteellinen eläytyminen jää vähäisemmäksi, joskin reaktio riippunee vahvasti lukijasta: valkoisena, terveenä ja neurotyypillisenä suomalaisena saa pikemminkin ahaa-elämyksiä kuin ”vihdoinkin joku pukee kokemukseni sanoiksi” -fiiliksiä. Haittapuoli tämä ei missään nimessä ole, semminkin kun teoksen kantaaottavuus ei sorru saarnaamiseen.

Pienenä häiritsevänä piirteenä voi pitää sitä, että joidenkin kohtausten asetelma maistuu elokuvamaiselta muuhun kerrontaan verrattuna. Tosin kyllä tästä romaanista katsoisi hyvää leffaversiota mielellään.

Menneisyyden kaiku on laatua monella tasolla. On hienoa lukea romaania, jossa kiinnostava kerronta, toimivat henkilöt ja rikas maailmankuvaus yhdistyvät ajankohtaisiin, tärkeisiin teemoihin. Houkutteleepa lukijaa sitten avaruus, dystopiat tai hahmojen kohtaloiden seuraaminen, niin tässä saa samassa paketissa kaiken.

Kaisa Ranta

KIRJA-ARVOSTELU JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana:

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
George Saunders: Lincoln bardossa
Leena Krohn: Kadotus
Ben Bova: Kuunnousu
Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat
Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä
Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
Brandon Sanderson: Ylenemisen kaivo
Carita Forsgren: Ambrosia
Mikko Kamula: Iso härkä
Mixu Lauronen: Kontiainen
Terry Pratchett: Paimenen kruunu
Philip Pullman: Vedenpaisumus
Siri Pettersen: Kupla
Jessica Townsend: Nevermoor – Morriganin koetukset
Anne Leinonen: Noitakirja
Kimmo Ohtonen: Ikimaa – soturin tie
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta