Kameron Hurley
ja brutaalien naisten esiinmarssi
Helsingin Worldconissakin esiintynyt yhdysvaltalainen Kameron Hurley (s. 1980) on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista scifi- ja fantasiakirjailijoista. Hän kirjoittaa raadollista, omintakeista ja viihdyttävää proosaa, joka tuulettaa genrekuvioita ja antaa tukkapöllyä perinteisille sukupuolirooleille. Eikä hän tyydy vain siihen, vaan luo kokonaan omanlaisiaan maailmoja, joiden säännöt avautuvat lukijalle vähä vähältä.
Hurley on opiskellut historiaa ja kirjoittanut lopputyönsä Etelä-Afrikan vastarintaliikkeistä. Laaja historiantuntemus näkyy hänen kirjojensa vahvasti rakennetuissa maailmoissa.
Tähän mennessä Hurley on kirjoittanut kaksi melkoisen erilaista fantasiasarjaa, joukon novelleja sekä yhden viime vuosien kekseliäimmistä avaruusoopperoista, The Stars Are Legion -romaanin (2017). Ihmetys on melkoinen, jos sitä ei noteerata tänä vuonna palkintolistoilla.
Osa lukijoista tuntee Hurleyn scifi- ja fantasiakirjojen ohessa erinomaisesta esseekokoelmasta The Geek Feminist Revolution (2016), joka kahmi viime vuonna arvostetut BSFA- ja Locus-palkinnot. Hurley on myös monipuolinen bloggari ja podcastaaja, joka käsittelee jutuissaan suorasukaisesti aihetta kuin aihetta. Hänet on palkittu kahdesti Hugo-palkinnolla, kerran blogistaan ja toisen kerran esseestään Olemme aina taistelleet (2013), joka ilmestyy ensi kertaa suomeksi tässä lehdessä.
Turha se on enää tässä porstuassa pölistä. Käydään pöytään ja katsotaan, mitä kaikkea meille on katettu.
Brutaalien naisten puolustaja
Jos Hurleyltä kysyy syytä hänen menestykseensä, vastaus on hyvin todennäköisesti yksi sana: sinnikkyys. Hän on todennut sen moneen otteeseen, myös esseessään Persistence, and the Long Con of Being a Successful Writer. Erinomainen essee on suositeltavaa luettavaa jokaiselle kirjoittajanuraa miettivälle.
Kun tarkastelee Hurleyn elämäntarinaa, alkaa ymmärtää, että hänen kohdallaan kirjailijanura ei todellakaan syntynyt helpolla – eikä se ole itsestäänselvyys vieläkään. Hurley on poukkoillut kirjoittamisen perässä Alaskaan ja sitten Etelä-Afrikkaan, sairastunut ja lähes kuollut vakavaan immuunisairauteen, ollut hoitojen vuoksi suurissa veloissa ja vedellyt vanhentuneita lääkkeitä pysyäkseen elossa. Kaiken tämän keskellä hän on kuitenkin aina vain jatkanut kirjoittamista ja kynsinyt itsensä ylös kuilun reunalta. Etsinyt itseään ja kadottanut taas uudestaan. Tämän kaiken hän on kertonut täysin avoimesti esseissään ja blogikirjoituksissaan.
Tätä taustaa vasten ei liene yllättävää, että Hurley sukeltaa kirjoissaan aika synkkiin vesiin. Hänen luomansa henkilöhahmot ja maailma ovat usein raadollisia ja hyvyys silkka näkökulmakysymys – tai vähintäänkin monimutkainen asia. Ja jos “hyvä” sattuisikin voittamaan, niin ilmassa leijailee usein katkeransuloinen tuoksu.
Hurley on itse suuri synkeän kirjallisuuden ystävä. Hän on sanonut kokevansa tragediat jollain tapaa lohdullisiksi. Vaikka kirjoissa tapahtuu pahoja asioita, ne tapahtuvat kirjojen henkilöille. Lukijan tehtävänä on vain nauttia kyydistä, hänellä on lupa elää tunteita hahmojen puolesta ilman että häntä sattuu.
Hurleyn molemmat fantasiasarjat – The Bel Dame Apocrypha ja Worldbreaker – mahtuisivat helposti grimdark-genren raameihin. Hurley on kuitenkin onnistunut välttämään kirjojensa leimautumisen grimdarkiksi, ja niistä käytetään yleisimmin nimitystä ”gritty fantasy”, eli raadollinen fantasia. Yksi syy leiman välttämiseen lienee se, että kun grimdarkia on usein arvosteltu mieskeskeisestä maailmankuvasta, jossa naiset ovat lähinnä passiivisessa roolissa ja pahojen sattumien kohteina, niin Hurleyn maailmoissa näin ei todellakaan ole. Naiset, miehet ja muut sukupuolet saavat kaikki kokea kovia ihan yhtä lailla, eikä patriarkaalisesta maailmasta ole tietoakaan.
ALEKSI KUUTION LAAJA KAMERON HURLEY -ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.
Mukana myös:
- KAMERON HURLEY -HAASTATTELU
- KAMERON HURLEYN HUGO-PALKITTU OLEMME AINA TAISTELLEET -ESSEE
- KAMERON HURLEYN TUORE VÄÄRISTYMIÄ-NOVELLI