Vuonna 1925 syntynyt Harry Harrison on vanhan scifi-polven vetreä veteraani. Yli 60 romaania ja reilusti päälle sata novellia kirjoittanut Harrison tunnetaan parhaiten viihteellisemmistä kirjoistaan - kuten Ruostumaton teräsrotta -sarjasta - mutta hän on suosinut myös vaihtoehtohistorioita sekä yhteiskunnallisesti kantaaottavia tekstejä. Erityisesti hän on intoutunut suomimaan armeijakulttuuria, mihin kipinän antoivat hänet omat kokemuksensa sotilaana toisen maailmansodan aikoihin.

Harry Harrison on myös todellinen kosmopoliitti, sillä vaikka hän on
syntyjään amerikkalainen, on hän viettänyt suurimman osan elämästään
eri puolilla Eurooppaa. Viime heinäkuussa Harrison vieraili Suomessa
Jyväskylän kesän kutsumana. Tuolloin myös Tähtivaeltajalle tarjoutui
mahdollisuus rentoon juttuhetkeen.

TJ:
Aloitit taiteellisen urasi jo 1940-luvun lopulla, et kuitenkaan
kirjailijana vaan sarjakuvapiirtäjänä. Kuinkas siinä näin kävi?

HH:
Toisen maailmansodan jälkeen päädyin taidekouluun, jossa tutustuin
Wallace Woodiin, Jack Davisiin ja muihin nykyisin hyvin kuuluisiin
sarjakuvataiteilijoihin. Halusin piirtäjäksi, en missään vaiheessa edes
haaveillut kirjailijan urasta. Olisi kyllä pitänyt, sillä nuo
käsikirjoitukset, joita jouduin toteuttamaan, olivat hirveää roskaa.
Ensimmäinen kirjoittamani juttu olikin sitten Valittujen Palojen
artikkeli Kuinka käsikirjoittaa sarjakuvia? Ehkä olisi pitänyt ottaa
itsekin vihjeestä vaari!

Tein pitkään
yhteistyötä juuri Wallace Woodin kanssa. Wally oli loistava piirtäjä,
mutta surkea tussaaja. Minä taas piirsin huonosti, mutta tussaus sujui
kuin leikki. Niinpä jaoimme työtaakan, Wally piirsi ja minä tussasin.
Työskentelimme mm. EC Comicsin Bill Gainesille, jolle väänsimme
lännensarjoja ja romanttisia sarjakuvia - sekä tietysti romanttisia
lännensarjoja! Kaikkea paskaa.

Olin jo
tuolloin science fiction -fani, joten suostuttelimme Gainesin
aloittamaan sf-sarjakuvalehden nimeltään Weird Science. Se ei ollut
tullut Billille mieleenkään, vaikka tuolloin oli tapana julkaista ihan
kaikkea mahdollista ja toivoa, että se sattuisi myymään. Eipä meille
piirtäjillekään tosin montaa dollaria noista maksettu.

Tuohon
aikaanhan työ oli tavallisesti jaettu monen tekijän kesken. Joku keksi
idean, toinen käsikirjoitti siitä tarinan, kolmas teki ruutujaon,
neljäs piirsi, viides tussasi ja kuudes tekstasi. Eräänä päivänä
paikalle sitten käveli kaveri, joka halusi myös kirjoittaa omat
sarjansa. Bill näytti meille hänen töitään ja kysyi, mitä olemme niistä
mieltä. Totesimme, että hyvältä näyttää. Kyseessä oli Harvey Kurtzman!

Otimme
Harveyn töihin, ja pian hän oli paikan päätaiteilija. Hän teki
erityisesti sotasarjakuvia ja keksi myöhemmin idean Mad-lehteen. Se myi
kuin häkä.

Sen jälkeen kun yhteistyöni
Woodin kanssa päättyi, minulla oli tapana palkata joku tekemään
sarjojen piirrokset, jotka sitten tussasin. Aiemmin olin käynyt
kyselemässä töitä Will Eisnerilta, mutta huonolla menestyksellä.
Tapasin tuolloin kuitenkin nuoren klopin, joka haaveili piirtäjän
urasta. Pyysinkin häntä tekemään lyijykynäluonnokset yhteen sarjaan,
mutta jälki ei tyydyttänyt minua laisinkaan. Totesinkin pojalle, ettei
hänestä ikinä tulisi minkäänsortin taiteilijaa. Se poika oli Jules
Pfeiffer...

HARRY HARRISONIN HAUSKA, SUORAPUHEINEN ja KOKO URAN KATTAVA HAASTATTELU by TONI JERRMAN JATKUU TÄHTIVAELTAJA 3/05:ssä.