Aliette de Bodard
Perhonen alttarilla

Jules Verne. Valerian ja Laureline. Viides elementti. Kaarina Keskiverto-Scifistille nuo lienevät ne tutuimmat ja turvallisimmat yhtymäkohdat ranskalaiseen tieteisfiktioon. Henri Hardcore-Harrastajalle Fleuve noir, Jean-Claude Dunyach ja Chrysalis ovat sitten ihan peruskauraa.

Tämän hetken ranskalaisen spekulatiivisen kirjallisuuden numero ykkönen on silti Aliette de Bodard. Moninkertainen Nebula- ja Hugo-ehdokas, Obsidian & Blood -trilogian kirjoittaja sekä vuoden 2013 Finnconin kunniavieras - jonka novellikokoelma Perhonen ja jaguaari (Osuuskumma) ilmestyy näillä hetkillä suomeksi.

De Bodard tunnetaan runollisen kauniista proosastaan ja tavanomaisesta poikkeavista tarinoistaan, joissa tapahtumaympäristö ja henkilöhahmot ovat useimmiten itämaisia. Pääosa hänen novellituotannostaan sijoittuu vaihtoehtoiseen Xuya-universumiin, jossa Amerikkaa sellaisena kuin me sen tunnemme, ei ole.

Xuya-tarinoiden aika- ja tyyliskaala on mittava. Verinen fantasia väistyy, ja tilalle astuvat mielikuvitukselliset tulevaisuuskuvitelmat, joissa ratkaisua etsitään neuvottelemalla. Kunnes on aika taas tarttua kättä pidempään.

Obsidian & Blood -romaanitrilogia kertoo puolestaan atsteekkien valtakunnasta ja edustaa mytologista historiallista fantasiaa.

Aliette de Bodard syntyi New Yorkissa mutta vietti lapsuutensa Pariisissa, jossa hän asuu edelleen miehensä kanssa. Hän on ranskalais-vietnamilaista sukujuurta, koulutukseltaan tietotekniikkainsinööri ja työskentelee konenäön parissa.

Opiskeluidensa ohessa hän elvytti lapsena aloittamansa kirjoittamisharrastuksen. Writers of the Future -kirjoituskilpailun, Interzonen ensijulkaisun ja satunnaisen onnenpotkun ansiosta hän päätyi lopulta julkaistuksi kirjailijaksi.
 

Mikä sai sinut ryhtymään kirjailijaksi ja kirjoittamaan nimenomaan englanniksi?

Olen lukenut tieteiskirjallisuutta aina englanniksi. Luin lapsena paljon. Joukossa oli toki scifiä ja fantasiaa, mutta samaan aikaan myös kaikkea muuta: Victor Hugoa, Agatha Christieta ja sarjakuvia.

Kun sitten muutin teini-ikäisenä Lontooseen opiskelemaan, huomasin, että kaikki ne kirjat, joita olin eniten rakastanut, löytyivät kirjakaupasta ja kirjastosta samasta hyllystä. Vasta silloin tajusin, että on olemassa lajityyppi, jota kutsutaan science fictioniksi!

Luin tuohon aikaan aivan älyttömästi, kahlasin kirjan päivävauhtia viikko toisensa jälkeen. Yksi ihailemistani kirjailijoista oli Orson Scott Card, jonka kirjoitusoppaan löysin eräänä päivänä kirjastosta. Se oli hämmentävä kokemus, koska minulla oli jonkinlainen kieroutunut käsitys kirjailijoista Victor Hugon kaltaisina yleisneroina. En itse asiassa ymmärtänyt, että oli edes olemassa nykykirjailijoita tai että minusta itse voisi jonain päivänä tulla kirjailija.

Cardin oppaan luettuani ryhdyin välittömästi kirjoittamaan tuhoontuomittua ensimmäistä romaaniani. Kyseessä oli Robert Jordanilta vaikutteita saanut teos, joka ei tule enää koskaan näkemään päivänvaloa - ei edes keinotekoista valoa.

JUKKA HALMEEN ALIETTE DE BODARD -ESITTELY JA -HAASTATTELU JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ. MUKANA MYÖS DE BODARDIN KEHUTTU NOVELLI!