Jyrki Vainonen
Unenomaisten näkyjen kirjaaja

2000-luvun alussa suomalaisen tieteis- ja fantasiakirjallisuuden kentällä debytoi useita omaleimaisia kirjailijoita. Yksi näistä tienraivaajista oli tamperelainen Jyrki Vainonen (s. 1963). Hän nousi spefin ystävien tietoisuuteen novellikokoelmallaan Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita (1999), joka voitti myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Kirja sisältää toinen toistaan kummallisempia tarinoita. Mukana on mm. kertomus miehestä, joka vangitsee lasikoppiin Perhoseksi kutsumansa olennon, ja toinen tohtorista, joka muuttaa asumaan vaimonsa reiteen.

Sittemmin Vainonen on kirjoittanut niin novelleja, romaaneja kuin esseitäkin. Hänen tarinoidensa maailmoja yhdistävät vahva unenomaisuus, piilotajunnan merkityksellisyys ja surrealistisuus.

Toisin kuin voisi kuvitella, Vainonen itse kokee olevansa realistisen tradition kasvatti.

– Vaikka kirjani luokitellaan fantasiaksi tai spefiksi, en itse miellä niitä sellaisiksi, koska oma reittini tarinoihin on kulkenut surrealismin kautta.

Vainonen perustelee näkemystään sillä, että hänen pitäisi tietää scifistä tai fantasiasta riittävästi pystyäkseen kommunikoimaan perinteen kanssa. Tästä näkökulmaerosta huolimatta – tai siitä johtuen – Vainosen tuotanto raikastaa spekulatiivisen kirjallisuuden jatkumoa. Uudet tulokulmat ja vapaus genren konventioista tuovat mukanaan tuoretta otetta.

Taiteilijaidentiteetti on vastarintaidentiteetti

Kuten monella kirjallisella henkilöillä, Jyrki Vainosen uran taustalla on laaja lukeneisuus. Hän on ollut lapsesta asti kova lukemaan. Kyläkoulussa oli koulukirjasto, jonka sisällön hän kävi melko nopeasti läpi – hänelle kelpasivat niin seikkailukirjat kuin muutkin teokset.

– Tunnustan lukeneeni myös Tiina-kirjoja, kun kaikki muu oli luettu.

Kun Vainoselta tiedustelee merkittävintä nuoruuden lukukokemuksista, nousee yksi teos ylitse muiden: Harry Martinsonin Kulkijan pilvilinnat. Romaani on romanttinen kuvaus kulkurielämästä 1920-luvun Ruotsissa.

– Se osui otolliseen hetkeen, siihen ikään, kun ihminen etsii eettisiä ja moraalisia kulmakiviä elämäänsä. Samaistuin päähenkilö Bolleen ja tunnistin itsestäni sen kulkuriuden ja vapaudenkaipuun, jonka olen liittänyt myöhemmin taiteilijuuteen ja kirjailijuuteen.

Samaa vapaudenkaipuuta oli myös Vainosen punk-vaiheessa 1970-luvulla. Vainonen paljastaa, että hänen ensimmäinen kirjoitustyönsä oli sanoitusten laatiminen Paljastava jalanjälki -punk-bändille.

– Tuntui tavattoman hienolta kuulla oma tekstinsä musiikkina. Eräs kriitikko kirjoitti demonauhastamme, että soitimme psykoanalyysirokkia. Sitten piti sanakirjasta tarkistaa, mitä se psykoanalyysi oikein on.

Vainonen on ammentanut punk-vaiheestaan myös kirjailijaidentiteettiinsä.

– Taiteilijaidentiteetti on vastarintaidentiteetti.

ANNE LEINOSEN LAAJA JYRKI VAINONEN -ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.