The Strange Colour of Your Body's Tears
aka L'étrange couleur des larmes de ton corps
(UK-versio)

Aina väliin sitä törmää elokuviin, jotka jättävät jälkeensä sekä hämmennyksen että ihastuksen. Hélène Cattetin ja Bruno Forzanin ohjaama The Strange Colour of Your Body's Tears (2013) on tästä malliesimerkki. Giallo-elementtejä ja taide-estetiikkaa sekoittava filmi on tarinaltaan täysin hämärä mutta kuvastoltaan huumaavan vangitseva – kuin vapaana laukkaava psykedeelinen trippi tai surrealistinen painajainen.

Dan Kristensen (Klaus Tange) saapuu kotiin työmatkaltaan ja huomaa vaimonsa kadonneen. Vaimo on hävinnyt asunnosta, joka on lukittu sisältä käsin. Miestä piinaavat myös mustavalkoiset visiot, joissa nahkahanskainen käsi kuljettaa veistä naisen iholla, sekä tunne, että joku vaanii häntä huoneiston varjoisissa nurkissa. Kun Dan kyselee vaimostaan vanhan kerrostalon muilta asukkailta, nämä väittävät, etteivät ole naista koskaan nähneetkään.

Poikkeuksellisia tapahtumia vyöryy päälle jatkossakin. Yläkerrassa asuva, pimeyteen itsensä verhonnut nainen kertoo Danille tarinan aviomiehestään, joka katosi talon seinien sisään. Omituinen hahmo on myös parrakas valokuvaaja, joka filmaa salaa tummatukkaisen neidon petipuuhia. Entä kuka on se kirkkaanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, joka vilahtaa väliin rapussa? Ja miksi vuokraisäntä käyttäytyy niin aggressiivisesti?

Danin ote todellisuudesta lipeää yhä kauemmaksi. Hän näkee näkyjä, joissa partaveitset leikkaavat lihaa – väliin ihmisen sisältä käsin – ja kohtaa itsensä useampaan otteeseen. Ryöpytystä eivät ainakaan helpota vaimon irtopää, joka ilmestyy hänen vuoteeseensa, tai puukot, jotka iskeytyvät useammankin hahmon kalloon. Valkeutta hehkuvat huoneet, seinien väliset käytävät ja mieltä raastavat äänten kakofoniat. Hypnoottisten kuvioiden kaleidoskooppimaiset spiraalit. Tapahtumat, jotka toistuvat loputtoman pyörteen lailla.

The Strange Colour of Your Body's Tears on elokuva, jonka vietäväksi täytyy heittäytyä. Sen vahvasti vertauskuvallinen psykodraamaa on kuin abstraktia visuaalista runoutta, joka purkaa alitajunnan seksuaaliset traumat ulkoiseksi toiminnaksi. Analysoinnin ja vastaanpyristelyn sijaan näiden huolella sommiteltujen kohtausten ja kuvasarjojen kannattaa antaa vyöryä ylitse ja hukuttaa alleen. Lopputulos on kuumeinen sukellus paikoiltaan nirskahtaneen mielen uumeniin.

Cattet ja Forzani ottavat kaiken irti villisti vaihtuvista väreistä ja iholle tunkevista lähikuvista, silmistä sielun peilinä. Paljon tilaa saavat myös kulissina toimivan rakennuksen lukuisat art nouveau -tyyliset lasimaalaukset, ikkunankarmit, tapetit ja valurautakoristeet. Musiikkiraidan lumoavimmat pätkät on puolestaan lainattu Ennio Morriconen ja Bruno Nicolain vanhasta tuotannosta. Kaikesta tästä ainesten kaaoksesta muodostuu kokonaisvaltainen taide-elämys, jota ei voi purkaa sanoiksi.

Ruumiin kyyneleet hehkuvat kummia värejä ja outoa tuskaa.

    Leffa ••••
    Kuva ••••
    Lisät •
Trailereita sekä 10 kuvan galleria.

TONI JERRMANIN DVD-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös:

Doctor Who: The Robots of Death
Robinson Crusoe on Mars
Eden Log
Snake Woman's Curse
The Killer Reserved Nine Seats
Play Motel