Alkukuvat

Nyt annetaan päätoimittajalle satikutia, sillä jo toista kertaa peräkkäin lehti on hieman aikataulusta myöhässä. Pläts! Pläts! Pläts!

Pitänee vihdoin uskoa, että selvästi normaalia paksumpien numeroiden (nyt 100-sivuisen!) tekemiseen kuluu myös enemmän aikaa... Seuraava lehti pyritään kuitenkin saamaan ajoissa valmiiksi. Laadusta tinkimättä ja lihaa säästämättä!

Tämänkertaisen herkkupaketin käynnistää Sandman-sarjakuvalla maailmanmaineeseen nousseen Neil Gaimanin laaja haastattelu. Puheenaiheina ovat hänen tuoreet sekä tulevat projektinsa sarjakuvista romaaneihin ja elokuvista lastenkirjoihin. Kokonaisuutta täydentää vielä miehen Locus-palkittu novelli Lokakuu tuolissa. Jonka eräänlainen sisartarina nähdään Tähtivaeltajassa myöhemmin tänä vuonna. Jess!

Numeron toinen suursatsaus on artikkeli animen uusimmista tuulista. Sen kautta niin ummikko kuin fanikin pääsee hyvin kärryille siitä, missä japanilainen animaatio tällä hetkellä kulkee ja mitkä ovat ne tarjonnan mielenkiintoisimmat vetonaulat. Omana kainalonaan Finncon-vieraaksi saapuvan Yoshitoshi Aben esittely.

Eikä pidä unohtaa jo neljättätoista kertaa lehden sivuille vyöryvää sarjakuvavuosikatsausta, Charles Strossin vinkeää käännös-novellia, vaihtoehtohistorioihin keskittyvää Kutzpahia, Aasia-painotteista dvd-kattausta tai tavallisuudesta poikkeavaa kalkkunapalstaakaan. Lukijoiden pyynnöstä Tähtivaeltajassa julkaistut dvd-arvostelut on nyt myös luetteloitu kätsyksi muistilistaksi. Helsingin SF Seuran jäsenedut löytyvät puolestaan sivulta 27.

Haukansilmät kannattaa tarkentaa sivujen 95 ja 99 tarjouksiin. Kesällä koittavan remonttimuuton takia vanhoja Tähtivaeltajia myydään toukokuun ajan selkeästi alennetuin hinnoin. Toimi pian, sillä tämä tarjous ei ihan heti toistukaan!

Muistathan toimittaa meille välittömästi uuden osoitteesi, kun itse muutat. Liian moni jäsenmaksunsa suorittanut ihminen katoaa vuosittain kuin tuhka tuuleen vanhentuneiden osoitetietojen takia. Postin edelleenlähettämispalvelu kun ei ole aukottomuutta nähnytkään - ja on ilmaiseksi voimassa vain yhden kuukauden ajan.