Tähtivaeltajan luottoreportteri Vesa Sisättö päästettiin ulkomaille! Ei olisi pitänyt. Tämähän siitä seurasi.

Myöhäisillan aurinko roikkuu Pirkkalan taivaalla väsyneenä kuin puoliksi paistettu kananmunalätty. Astelen sisään lentoaseman ovista. Ehdin harrastaa lentokenttätoimia, ts. jonottaa ja odottaa, vain muutaman minuutin ennen kuin saan seuraa: Kummari ja Kivelä poukkaavat paikalle. Itse asiassa jonossa näkyy muitakin tuttuja kasvoja. Meitä on näköjään useampia tervejärkirajoitteisia scifistejä, jotka ovat päätyneet matkaamaan Glasgow’n sf-maailmanconiin ns. kamikaze-vaihtoehdolla Tampere-Stansted-Glasgow. Urheiluksi tämän vaihtoehdon tekee yön viettäminen Stanstedissä.

Konetta odottaessa vertailemme matkalukemisia: minulla on suurin,
nimittäin liki kilon painoinen Susanna Clarken Jonathan Strange &
herra Norrell. ”Tehkää nyt jotain hauskaa”, kehotan matkatovereitani.
En aio unohtaa, että olen tällä reissulla ainoastaan kirjoittaakseni
siitä röpötysraportin Tähtivaeltajaan.

Ryanairin
karjakone tuuppaa meidät yllätyksettömästi Stanstediin. Perillä
käynnistän kännykkäni. Siihen ilmestyy erikoinen teksti: ”Spektre
tervehtii”. Mitä! Ovatko kansainväliset tamperelaiset scifistit jo
jäljilläni?! Spektreläiset ovat taatusti istuttaneet tämän
subliminaalisen viestin kännykkääni tehdäkseen minusta tahdottoman
robotin maailmanvalloitusarmeijaansa! Lupaan itselleni selvittää asian.

Hortoilemme
öisellä lentoasemalla. Väsymys alkaa painaa, sillä Suomessa vietetään
jo pikkutunneista suurimpia. Ohitamme lentokenttämyymälöitä. ”Tuolla
olisi shampoota juotavaksi”, totean Kivelälle ja Kummarille syystä,
joka jää epäselväksi itsellenikin.

Leiriydymme
lopulta rahanvaihtokioskin eteen. Arvelemme paikan rauhalliseksi, sillä
kioski tuskin avautuisi ennen aamua. Päätän tehdä
kirjallisuudentutkimusta eli tutkia sopiiko Jonathan Strange &
herra Norrell -opus päänaluseksi.

Heräämme
noin puolen tunnin jälkeen siihen, että kello on kolme ja
rahanvaihtokioski avataan. Alan ymmärtää Jeesusta, joka ajoi
rahanvaihtajat temppelistä.

Kun lentokone nousee Stanstedista kohti Glasgow’ta, päämme painuvat taakse ja jäävät sinne. Vieno kuorsaus täyttää matkustamon.

Taivaallinen säde osuu Vyötiäiseen

Prestwickin
lentokentältä on tuollaiset 50 kilometriä junalla Glasgow’hun.
Kaupungin lähestyessä maisemaan työntyy neuvostoaikaisia
kerrostalokomplekseja ja rappeutuneita kyberpunk-teollisuusrakennuksia.
Perillä rautatieasemalla on maailmansotien aikaisen alienin patsas.

Hajaannumme
kohti hotelleja. Tiedän, että hotellini check-in-aika on vasta kello
15, eli kuuden tunnin päässä tulevaisuudessa. Mutta kysynpä silti
turhaan, olisiko jo vapaata huonetta.

Jotain
tehdäkseni alan raahautua kolmen kilometrin matkaa kohti SECCiä. Sitä
voisi ainakin rekisteröityä coniin ja syödä aamiaista.

Matkalla
alkaa sataa. En huomaa sitä, sillä kävelen tiheän puistokujanteen alla.
Skotlannissa on hyviä puita - suomalaiset puut kun vuotavat lähes
järjestään. Pähkäilen puun alla, pitäisikö minun jatkaa kävelyä vai
odottaa sateen mahdollista taukoamista. Minulla on toki ollut
sateenvarjo joskus 1990-luvun alussa, mutta se hukkui.

Lopulta
päätän, että koska sade jatkuu todennäköisesti koko conin ajan, minun
ei kannata viettää sitä puun alla. Lähden nestemäistä sumua
muistuttavaan ilmanalaan. Viiden minuutin kuluttua - kun olen jo
läpimärkä - sade taukoaa. Eikä oikeastaan ala uudestaan koko conin
aikana (varmistin sen ostamalla seuraavana päivänä sateenvarjon).

Paitsi
että olen märkä, totean olevani myös eksyksissä. Äkkiä aurinko
kuitenkin murtautuu pilvimuurien läpi ja valaisee kultaisella
hohteellaan SECCin tunnistettavan Armadillon eli Vyötiäisen. Jee! Tämä
Meggerson-tyyppisellä hiukkaskondensaattorilla varustettu risteilijähän
on muutaman vuorokauden kuluttua viemässä scifi-kansaa tutkailemaan
maailmankaikkeuden ihmeitä.

VESA SISÄTÖN VILLI ja KAUNIISTI KUVITETTU GLASGOW-RAPORTTI RÄJÄYTTÄÄ TAJUNNAN TÄHTIVAELTAJA 3/05:ssä.