SARAKUVAVUOSI 2003 AMERIKASSA

Vuosi 2003 oli monessa mielessä hyvää aikaa amerikkalaiselle sarjakuvalle. Juhlaan antaa aihetta yksistään jo Neil Gaimanin paluu Sandmanin pariin, vaikkakin vain yhden albumin ajaksi. Sen ohessa viime vuonna käynnistyi kuitenkin myös monia kovatasoisia uutuuksia ja pari haudan partaalla käynyttä merkkiteosta palasi näyttävästi parrasvaloihin. Eikä pidä unohtaa niitä laatunsa säilyttäneitä kuukausittaisia lehtiä tai vinhoja minisarjojakaan.

<b>DC - Vertigo</b>

Vertigon selkärankana toimi vuonna 2003 kolme tuttua mytologissävytteistä fantasiasarjaa.

Toiselle vuosikerralleen ehtinyt Fables on vakiinnuttanut paikkansa kiinnostavana ja hyväntuulisena lukemistona. Sarjan perusideahan on, että nimetön vihollinen on valloittanut satumaailman. Harvat hengissä selvinneet taruolennot ovat paenneet meidän todellisuuteemme, jossa he elävät miten parhaiten taitavat - ulkonäöltään ihmisiä muistuttavat suurkaupungin sykkeessä, puhuvat eläimet ja muut kummajaiset piilossa syrjäisellä maatilalla. Pitääkseen huolen jäsentensä hyvinvoinnista sekä vaaliakseen olemassaolonsa salaisuutta heillä on oma järjestäytynyt yhteisönsä pormestareineen ja poliiseineen.

Satujen rikas historia tarjoaa käsikirjoittaja Bill Willinghamille todellisen runsaudensarven, josta ammentaa. Sekä samalla erinomaisen mahdollisuuden päivittää hahmoja nykypäivään, katsoa kuinka he toimisivat perinteisistä ympäristöistään irtirevittyinä - samaan aikaan modernin yhteiskunnan muokkaamina kuin perusluonteilleen uskollisinakin. Lopputuloksena on hienovireisellä huumorilla ja näppärillä viitteillä sävytettyjä juttuja, jotka kiinnittyvät yleensä taruyhteisön sisäisiin rikoksiin ja valtakamppailuihin tai ulkoapäin tuleviin uhkiin. Joita setvii kovaksikeitetyn yksityisetsivän perikuvaksi muokattu iso paha susi!

Viime vuonna sarjassa purettiin auki mm. Kultakutrin ja Siniparran julmia juonitteluja. Vauhtia otti alleen myös tarinakokonaisuus, jossa Prinssi Uljas yrittää makeilla itsensä siirtokunnan uudeksi pormestariksi samaan aikaan kun kolme ihastuttavasti maailmanmenosta pihalla olevaa jykeväleukaista tappajaa kovistelee kaikkia eteensattuvia. Sarjan oivallisesta piirroksesta vastaavat Mark Buckingham ja Lan Medina.

Mike Carey ja Peter Gross ovat puolestaan jatkaneet langenneen enkelin edesottamusten seurantaa pian jo viisikymppisen Lucifer-lehden sivuilla. Herra on jo ehtinyt luoda ikioman maailmankaikkeutensa, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö juonien mestari häärisi yhä myös tämänpuoleisilla todellisuuden tasoilla. Varsinkin nyt kun Jumalan suuri suunnitelma harppaa askeleen eteenpäin ja enkeleiden Hopeakaupunki jää ilman hallitsijaa. Eikä uusista ehdokkaista olevaisuuden korkeimmalle pallille ole pulaa, vaikka sekä Lucifer että velipoika Mikael kieltäytyvätkin astumasta heille valmistetulle valtaistuimelle.

Carey punoo moninaisista mytologialangoistaan suurta tarinaa, joka kuljettaa lukijan huikeisiin ulottuvuuksiin. Hän pitää kuitenkin taiten kulissit aisoissa eikä päästä niitä vyörymään hyvin luotujen, inhimillisten keskushahmojen ylitse. Heidän kohtalonsa kun ovat aina kiinnostavampia kuin maailmankaikkeuden kellon viisarin isoimmatkaan liikkeet.

Luciferin uusimpien kertomusten sivuhenkilöistä on pakko nostaa esiin hieman hämähäkkiä muistuttava empaattinen Thole-otus. Hän on yksinäinen ahertaja, joka kutoo tunteista saumausverkkoja houkutellakseen luokseen puolison ja suojellakseen odottamaansa jälkikasvua. Lopputulos vain on kovin toisenlainen kuin hän toivoo.

TONI JERRMANIN SUURI SARJAKUVAVUOSIKATSAUS JATKUU TÄHTIVAELTAJA 1/04:ssä. Mukana vaikka mitä kivaa!