Leena Likitalo

Leena Likitalo
Kuunsirpin keisarinna

Leena Likitalo on siitä harvinainen suomalaiskirjailija, että hän kirjoittaa novellinsa ja romaaninsa suoraan englanniksi. Hän myös löi itsensä läpi ulkomailla ennen kuin oli myynyt yhtäkään tekstiä Suomessa.

Viimeisen viiden vuoden aikana häneltä on ilmestynyt yhteensä yli kymmenen novellia mm. sellaisissa arvostetuissa lehdissä kuin Weird Tales, Galaxy's Edge ja Clarkesworld.

Tänä vuonna päivänvalon näkivät hänen kaksi ensimmäistä romaaniaan, The Five Daughters of the Moon ja The Sisters of the Crescent Empress. Yhdessä ne muodostavat The Waning Moon -duologian, jossa kerrotaan mahtavan imperiumin romahduksesta viimeisen keisarinnan viiden tyttären näkökulmasta.

Kirjat on julkaissut suuren amerikkalaisen Macmillan-kustantamon vikkeläliikkeinen Tor.com-alajaos. Sen listoilta löytyy useita nimekkäitä kirjailijoita, kuten Emma Newman, Nnedi Okorafor ja Charles Stross.

Vasta vähän päälle kolmikymppisen suomalaiskirjailijan nousu näin koville kansainvälisille markkinoille ei ole ollut helppoa, vaan se on vaatinut määrätietoisuutta, ahkeraa kirjoittamista sekä peräänantamatonta luonnetta. Tätä kaikkea löytyy roppakaupalla helsinkiläiseltä Likitalolta, joka on opiskellut Teknillisessä korkeakoulussa tietotekniikkaa. Kirjoittamisen ohessa hän vetää päivätyökseen kansainvälisen pelikorporaation testaustiimiä ja harrastaa ratsastusta.

Nyt Likitalo paljastaa, kuinka hän on onnistunut tässä kaikessa.

Kirjoitin jo ennen kuin osasin lukea

Tarinat ovat aina kuuluneet Likitalon elämään. Hän oppi jopa kirjoittamaan ennen kuin osasi lukea.

– Muista hyvin, kuinka 4–5-vuotiaana kirjoitin pieneen vihkoon tarinaa keijukaisista. En osannut silloin vielä lukea, joten kehitin kirjoittamisen pohjaksi ihan oman foneettisen systeemin. Tämän takia minun oli hyvin vaikea oppia lukemaan oikeaa tekstiä, Likitalo paljastaa.

Koulussa opettajat epäilivätkin pitkään, että Likitalolla olisi lukihäiriö. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä jatkamasta kirjoitusharrastustaan. Ensimmäisen kokonaisen kirjansa hän kirjoitti ruutuvihkoon 11-vuotiaana. Muutamaa vuotta myöhemmin oli vuorossa entistä pidempi romaani, joka oli saanut vaikutteita niin Stephen Kingin tuotannosta kuin Salaiset kansiot -televisiosarjastakin.

Nuori kirjailijanalku luki myös ahkerasti.

– Nuorena minuun teki suuren vaikutuksen Stephen Kingin tuotanto. Vaikka Kingiä usein tituleerataankin kauhun mestariksi, hänen tuotantonsa on huomattavan paljon monipuolisempi – hän sukeltaa teoksissaan syvälle psyykeeseen ja sen tummempiin sävyihin.

– Lisäksi koulussa luettiin jonkin verran venäläistä kirjallisuutta. Olin silti luokaltani varmaan ainoa, joka oikeasti diggasi Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta. Seuraavalla joululomalla luin Sodan ja rauhan kokonaisuudessaan. Ihan oma-aloitteisesti.

Scifin ja fantasian pariin Likitalo päätyi vasta 16–17 vuoden iässä.

Koulussa hänen oli hyvin vaikea oppia vieraita kieliä. Niinpä hänen isänsä, jolla oli tuhansien scifi- ja fantasiakirjojen kokoelma, kehitti ovelan suunnitelman.

TONI JERRMANIN LAAJA LIKITALO-KATSAUS JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.