Eragon
Nyt olisi lakimiehille töitä! Christopher Paolinin samannimiseen romaaniin (TV 2/05) perustuva fantasialeffa Eragon on plagioinut kaikki aineksensa suoraan Tähtien sodasta ja Sormusten herrasta. Näistä lähtökohdista se vääntää infantiilin ja onttoutta kumisevan oksennussörsselön, joka loukkaa verisesti niin alkuperäisten tarinoiden tekijöitä kuin kaikenikäisiä katsojiakin.
Alagësiassa eletään kovia aikoja. Oikeutta ja tasa-arvoa puolustaneet lohikäärmeet uljaine ratsastajineen on tapettu sukupuuttoon. Paha kuningas Galbatrorix hallitsee maailmaa varjomaagi Durzan avustuksella, ja viimeiset kapinalliset haltiat, kääpiöt ja ihmiset ovat paenneet vuoriston suojiin. Sotilaat partioivat kylänraitteja.
Seitsentoistakesäinen Eragon (lausutaan "Aragorn") on enonsa hoivissa
elelevä maanviljelijäpoika, joka ei tiedä mitään vanhemmistaan.
Yllättäen hän saa kuitenkin käsiinsä sinisen munan, josta kuoriutuu
nopsaan varttuva lohikäärme. Suuri tehtävä odottaa Eragonia - yleisön
toivoessa kuumeisesti, että joku tulisi ja vetäisi tätä omahyväistä
idioottia lättyyn.
Eragonin oppi-isäksi ponnahtaa sattumalta samassa kylässä asusteleva
ex-lohikäärmeratsastaja Brom. Kun pahikset tappavat Eragonin enon, tämä
joutuu pakenemaan nazgûleja ja örkkejä (ei kun siis ra'zaceja ja
urgaleita...). Onneksi teinityperyksellämme on hallussaan Voima. Näin
hän voi pelastaa suloisen prinsessa Aryan, joka on Durzan vankina.
Juoni koostuu lähinnä säntäilystä sinne ja tonne. Itsevarmuutta huokuva
Eragon ei tee tarinan aikana yhtään järkeenkäyvää päätöstä, mutta
selviää kaikista tilanteista deus ex machina -ratkaisujen avulla.
Jossain välissä kuullaan myös Ennustus!
Elokuva onnistuu vesittämään myös lohikäärmeisiin normaalisti
kytkeytyvän mahdin ja maagisuuden tunteen. Nössön näköisen
Saphira-loharin dialogi tulvii pelkkää imelää löpinää. Toisaalta eipä
ketään muutakaan leffan henkilöä ole siunattu toimivilla repliikeillä,
vaikka osa puheista onkin poimittu sellaisinaan muista elokuvista ja
kirjoista - ilman postmodernia silmänisku-mentaliteettia.
Kaikkein eniten täytyy ihmetellä, kuinka näinkin moni tunnettu
näyttelijä on saatu pilaamaan maineensa. John Malkovich esittää
kuningas Galbatorixia kuin Masters of the Universe -leffasta
karanneena. Jeremy Ironsin suoritus Bromina asettaa uuteen valoon
käsityksen, ettei hän voi vajota Dungeons & Dragonsia alemmas. Vain
Robert Carlylen Durza-maskien taakse piilotettu roolityö jättää
jonkinlaisen mahdollisuuden omien kasvojen pelastamiseen.
Ensimmäiset viisi minuuttia tälle mahalaskulle voi vielä hihitellä,
mutta sitten alkaa ahdistaa toden teolla. Päästäkää meidät heti ulos
teatterista!
Parin Eragonin tasoisen flopin jälkeen koko fantasiabuumille voidaan heittää lopulliset hyvästit.
Toni Jerrman - 1 tähteä
ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/06:ssa. Mukana mm. The
Prestige, Pan's Labyrinth, Children of Men, Déjà vu ja Stranger than
Fiction.