Alastair Reynolds
Lunastuksen arkki
(Redemption Ark)
(Suom. Hannu Tervaharju. Like)
Lunastuksen arkki on kolmas romaani Alastair Reynoldsin barokkisten avaruusoopperoiden sarjassa. Tiiliskivi kutoo yhteen edellisten osien, Ilmestysten avaruuden (TV 3/03) ja Kuilukaupungin (4/04), tapahtumia ja henkilöitä sekä viittaa vielä suomentamattoman Galactic North -novellikokoelman kertomuksiin. Kirja toimii silti, vaikkeivat nämä tekstit olisi tuttuja, sillä keskeisten käänteiden taustat avataan riittävän selkeästi - tosin aiempien seikkailujen tunteminen tuo kokonaisuuteen maittavia lisätasoja.
Reynoldsin kuvailema galaktinen tulevaisuus on synkkä ja kylmä paikka,
teknologisista ihmeistä, useisiin aurinkokuntiin levittäytyneistä
siirtokunnista ja tähtien välejä seilaavista valoarkeista huolimatta.
Ihmiskunta on jakautunut keskenään sotiviin ryhmittymiin,
sulautumisrutto on vääntänyt valtakunnat loiston päivien groteskeiksi
irvikuviksi. Ja jossain avaruuden läpitunkemattomassa pimeydessä
vaanivat konearmeijat, miljardeja vuosia vanhat tukahduttajat, joiden
ainoa päämäärä tuntuu olevan kaiken älyllisen elämän pyyhkiminen
maailmankaikkeudesta. Kuinka voittaa vihollinen, joka kykenee
muuttamaan tähdet aseikseen ja on vastuussa useista sadoista
lajimurhista?
Lunastuksen arkin tapahtumat jakautuvat kahtaalle. Resurgamin
planeetalla jatketaan Ilmestysten avaruudessa alkanutta Ana Khourin ja
Ilia Voljovan tarinaa. Jokin on kutsunut tukahduttajat paikalle ja
siirtokuntaa uhkaa tuho, jolleivat Khouri ja Voljova keksi tilanteeseen
ratkaisua. Toisaalla yhtyneiksi kutsuttu ihmiskunnan kehittynein haara
havahtuu tukahduttajien olemassaoloon ja käynnistää omat
selviytymisoperaationsa. Heidän tarkoituksenaan on ottaa haltuunsa
Voljovan muinaiset superaseet. Mutta mikään ei ole aivan sitä, miltä
päällepäin näyttää.
Näistä ja kymmenistä muista kiehtovista aineksista Reynolds kehrää
esiin tilkkutäkin, jossa riittää mullistavia käänteitä sekä ihmeen
tuntua. Kirjailija ei todellakaan kaihda suureellisia ideoita, sillä
mukana on niin kilometrien mittaisia, goottilaisia katedraaleja
muistuttavia avaruusarkkeja, kokonaisia kaasuplaneettoja syöviä koneita
sekä ajan ja massahitauden uuteen uskoon vääntävää kvanttimekaniikkaa.
Kaikkien tärisyttävien visioiden keskelläkään Reynolds ei ole hukannut
henkilöidensä inhimillisyyttä. Aiempien tekojensa painolastin alla
kärvistelevät hahmot etsivät lunastusta synneistään ja joutuvat
tekemään raastavia valintoja - jotka eivät välttämättä edes osoittaudu
oikeiksi. On helppo uskoa tavoitteidensa hyvyyteen, mutta kuinka
pitkälle niiden saavuttamiseksi voi mennä? Ja mikä takaa, että oma
käsitys asioiden tilasta lopulta käykään yksiin todellisuuden kanssa?
Näkökulmasta riippuen toisen sankari on aina toisen teurastaja.
Kritiikkinä on pakko mainita, että lähes 800-sivuiseen romaaniin on
ahdettu toimintaa ja kiemuroita liiankin kanssa. Varsinkin kun tämä on
johtanut siihen, että kirjan saavuttaessa päätöksensä lähes kaikki
tarinankaaret jäävät yhä auki, odottamaan sarjan seuraavaan osaa.
Toni Jerrman
KIRJA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 4/06:ssa. Mukana mm. Leena
Krohn, Johanna Sinisalo, Hannele Huovi, Michel Houllebecq, Michael
Crichton, David Grossman, Paul Auster, Patricia McKillip, Terry
Prathett, Philip Reeve, Doctor Who, S. E. Hinton, Diana Wynne Jones ja
Frances Hardinge.