DVD-kuvat

Spaceways
(USA-versio)

Englantilainen Hammer-firma ehti tuottaa muutaman scifi-elokuvan ennen kuin päätyi lähes kokonaan kauhun pauloihin. Näistä tunnetuin on tietysti vuosien 1955 ja 1967 välillä valmistunut Quatermass-trilogia (TV 3/95). Jo aiemmin ihmiskuntaa saapui kuitenkin ilahduttamaan itsensä Terence Fisherin ohjaama Spaceways (1953).

  

Radiokuunnelmaan pohjaava leffa sekoittelee useita eri tyylilajeja
selkeän scifi-taustaiseen palettiin - esillä on niin romanssia,
mustasukkaisuusdraamaa, vakoilujännäriä kuin dekkariakin. Tapahtumat
sijoittuvat armeijan tarkasti vartioituun tutkimusyksikköön, jossa
kolme tiedemiestä sekä yksi -nainen valmistelevat avaruuden valloitusta
leppoisan pomonsa johdolla. Huolia aiheuttaa tutkija Mitchellin (Howard
Duff) vaimo, joka olisi mieluummin seurapiirien bilehai kuin
sotilastukikohtaan suljettu seinäkukkanen. Hän myös flirttailee
suhteellisen avoimesti Mitchellin epäilyttävästi käyttäytyvän kollegan
kanssa.

Juoni potkaistaan kunnolla käyntiin, kun kiertoradalle laukaistavan
miehittämättömän raketin lento tyssää kesken nousun. Samaan aikaan
Mitchellin vaimo ja tämän rakastaja katoavat kuin savuna ilmaan.
Tapausta saapuu tutkimaan vanhan ajan salapoliisien tapaan käyttäytyvä
turvallisuusviraston etsivä. Pian hän on jo laskenut, että yksi plus
yksi todellakin on kaksi, ja kohottanut syyttävän sormensa Mitchellin
suuntaan - professori on tietysti mustasukkaisuuksissaan tappanut
petturipariskunnan ja hävittänyt todisteet dumppaamalla heidän
ruumiinsa rakettiin.

Tässä vaiheessa syyllisyyden tai syyttömyyden todistaminen osoittautuu
aikamoiseksi ongelmaksi. Mutta ei hätää! Ainahan voidaan aikaistaa
rakettiohjelmaa vuosilla ja siirtyä koelennoitta miehitettyyn
laukaisuun. Näin yläilmoissa roikkuva todistusaineisto saataisiin
takaisin Maan pinnalle.

Keskeisissä osissa juonessa ovat myös Mitchelliin epätoivoisesti
ihastunut matemaatikkonainen (Eva Bartok) sekä epäilykset siitä, että
joku on varastanut tukikohdasta salaisia tietoja vieraalle vallalle
myytäväksi.

Valmistumisaikanaan jäykän jäyhä Spaceways on tuskin yltänyt miksikään
hitiksi, mutta nykysilmin katsottuna siinä on jotain sympaattisen
nostalgista. Tiedemiehiä akateemisissa pukujuhlissa. Muodollisia
ihmissuhteita. Vänkää murhamysteerien selvittelyä. Vakavissaan
pohdittua avaruuslentoteknologiaa. Raketteja, jotka muuttavat muotoaan
sen mukaan, mistä lähteestä filmimateriaali on lainattu. Ja kaikkea
muuta kivaa.

Elokuvan suurin viehätys syntyy kuitenkin hellyttävän tasapainottomasta
genresopasta, joka ei osaa päättää maistuako kalalle vai vihanneksille.

Leffa    •••
Kuva    •••
Lisät    •

Kuusi traileria. Spacewaysin oma mainosselostus hehkuttaa innostuneesti
tulevaisuuden satelliittitukikohtia peesaten siten kansikuvan
avaruusasemavisiota. Tämä on vähintäänkin outoa, kun kerran itse
leffassa vasta valmistellaan ensimmäisiä miehittämättömiä lentoja
ilmakehän tuolle puolelle...

TONI JERRMANIN DVD-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 3/06:ssa - KUUDENTOISTA SIVUN VERRAN!
Mukana mm. Spaced Out, Battle Queen 2020, War in Space, The Case of the
Scorpion’s Tail, Jack the Ripper, Images in a Convent, Erotic Nights of
the Living Dead, Porno Holocaust, Satanico Pandemonium, Don’t Deliver
Us from Evil, The Devil’s Sword, Virgins from Hell, I Spit on Your
Grave, Underworld: Evolution, Final Fantasy VII: Advent Children, Glass
Bottom Boat, Gathering ja Succubus.