Kirja-arvostelut

Heikki Kännö
Mehiläistie

Sammakko

Yhä useampi suomalainen kirjailija käyttää spekulatiivisen fiktion aineksia sujuvasti romaaneissaan. Nyt tähän joukkoon liittyy taidemaalari ja graafinen suunnittelija Heikki Kännö. Turkulaiskirjailijan esikoisromaani Mehiläistie on kiehtova yhdistelmä taidefilosofiaa, lähihistoriaa sekä taiteesta ponnistavaa shamanistista alkemiaa. Kirja räjäyttää todellisuuden rajat kutomalla osin aitojen ihmisten, tapahtumien ja taideteosten ympärille metafyysisen ulottuvuuden.

Eletään toista maailmansotaa. Alfred Riemann johtaa saksalaista tutkimusosastoa, joka seuloo esiin ihmisiä, joilla on yliluonnollisia kykyjä. Hänen mielenkiintonsa kohdistuu erityisesti taiteilijoihin, sillä hän näkee taideteokset koodeina, jotka avaavat reitin aistiemme kokeman todellisuuden tuolle puolen, olemassaolon mystiselle tasolle.

Riemannin silmätikuksi päätyy saksalaislentäjä Joseph Beyus, jonka lapsuuden töherrykset saavat mystikon käytössä olevat psyykkiset mittarit hehkumaan punaisina. Beyusin arvoituksellisuutta korostaa entisestään, että hän katoaa selittämättömästi kahdeksi viikoksi Krimiin suuntautuneella sotilaslennolla. Ylimaallisen kokemuksensa myötä Beyusille syntyy pakkomielteinen suhde huopiin, eläinten rasvaan, myyttiseen alkuhirveen sekä mystiseen herra jänikseen.

Sodan jälkeen Beyus heittäytyy taiteilijan uralle ja tutustuu sekä Johann Wolfgang Goethen että Rudolf Steinerin esoteerisimpiin kirjoituksiin. Lisäksi hän analysoi luonnon, ihmisen, henkisyyden, magian ja okkultismin välisiä salattuja yhteyksiä. Sekä käy pitkiä vuoropuheluja toistakymmentä vuotta aiemmin kuolleen James Joycen kanssa. 1960-luvulla Beuys nousee Düsseldorfin taideakatemian kuvanveiston professoriksi ja alkaa todenteolla levittää kontroversaalia, poliittisesti latautunutta taidekäsitystään.

Vuosien vieriessä Riemann kätyreineen seuraa tarkasti Beyusin elämää. Hän tutkii taiteilijan luomuksia ja etsii niistä keinoja, joilla murtautua toiseen todellisuuteen.

1960-luvun koittaessa romaanin keskiöön astahtavat aloittelevat berliiniläistaiteilijat Dora ja Klaus, joilla on yhteyksiä sekä saksalaisessa taidekentässä vaikuttavaan fluxus-liikkeeseen että Joseph Beuysiin. Heidän myötään tarina siirtyy vuosikymmen myöhemmin Yhdysvaltoihin, jossa pääosan nappaa lopulta Doran Walter-poika.

Walter kokee omalaatuisia todellisuuden nyrjähdyksiä. Sekä hänen elämänsä että ympäröivä maailma notkahtavat tämän tästä uusille raiteille, kun jo tapahtuneet asiat pyyhkiytyvät pois historiankirjoista. Eräänä aamuna hän herää huomaamaan, ettei Mark Chapman koskaan ampunutkaan John Lennonia. Toisena hetkenä katoaa hänen vaimonsa, joka kuolikin nyt jo lapsena. Jotenkin näihin käänteisiin kytkeytyy mehiläisten peittämä, kultahileeseen verhoiltu mies.

Kännön Mehiläistie on todellinen taidonnäyte. Omintakeinen romaani, joka sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, kokeellisten performanssien, henkisen maailman ja antroposofisten ajatusten sokkeloihin. Villeimpienkin visioiden keskellä Kännö onnistuu kuitenkin pitämään kerrontansa vahvasti kytköksissä reaalimaailmaan tarkkaan rakennettujen henkilöhahmojen ja heitä ympäröivän historiallisen todellisuuden kautta. Samalla vähitellen avautuvat mysteerit pitävät juonenkulun jouhevana ja vetävänä.

Mitä kaikkea Kännö haluaa romaanillaan sanoa, jääköön jokaisen lukijan oman tulkinnan varaan. Aineksia monenlaisiin päätelmiin ja aivoja soitteleviin oivalluksiin on joka tapauksessa runsaasti tarjolla, sillä kahlitsemattoman luovuuden merkitys ihmiskunnan ajattelua avartavana voimavarana on rajaton. Mehiläistie on yksi askel matkalla parempaan maailmaan.
   
Toni Jerrman

KIRJA-ARVIOT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.

Mukana myös:

Tuomo Jäntti: Verso
Matias Riikonen: Suuri fuuga
Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä
Anne Leinonen: Metsän äiti
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
Jaakko Alamikkula: Koston kukkulat
Christine Thorel: Liskon häntä
Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset
Blake Crouch: Pimeää ainetta
Filip Alexanderson: Esikoinen
Veronica Roth: Viillot
Stephanie Garber: Caraval