Uutiskuvat

Tulevat sarjikset

DC.

Vertigollakin pyritään ratsastamaan tuoreen vampyyri-innostuksen verellä. Luvassa on jatkuvajuoninen American Vampire -lehti (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14400), jonka viidessä alkunumerossa ilmestyy kaksikin eri kertomusta.

Ensimmäisessä eletään lainsuojattomien villiä aikaa, jolloin vampyyrit olivat nykyistä vahvempia ja ilkeämpiä. Toisessa hypätään 1920-luvun Hollywoodiin, jossa nuori näyttelijätär kohtaa muinaisen pahuuden.

American Vampiren tarinoista vastaavat Scott Snyder ja Stephen King. Kuvitus on puolestaan Rafael Albuquerquen vastuulla.

Klassisista kauhuhahmoista oman lehtensä saavat myös raahustavat elävätkuolleet. I, Zombie -julkaisu (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14813) kertoo haudankaivaja ja zompparietsivä Gwenistä, joka vapaa-aikanaan mussuttaa ihmisaivoja.

Chris Robersonin käsikirjoittaman ja Mike Allredin piirtämän sarjakuvan muuna kastina riehuvat mm. salaperäinen muumio, 1960-lukulainen kummitus sekä värikuulilla leikkivä vampyyrilauma. Kuulostaa päheeltä!

Vertigo Crime albumisarjaa jatkavat Christos N. Gagen ja Chris Samneen sarjamurhaajadekkari Area 10 (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14132) sekä Jon Evansin ja Andrea Muttin vanhoja haavoja aukova The Executor (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14395).

Suoraan albumeina julkaistaan myös Peter Baggen humoristiseksi mainittu nörttieepos Other Lives (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14151) sekä Joshua Dysartin & Cliff Chiangin musalähtöinen Neil Young's Greendale (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14643), jossa yhteen kuvioon sekoittuvat niin politiikka, taikuus kuin perhesalaisuudetkin.

Vertigon kokoelmista ostoslistalle kannattaa sijoittaa ainakin seuraavat laatupläjäykset: Greek Street 1: Blood Calls for Blood (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14152), Unknown Soldier 2: Easy Kill (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14154), Sandman Mystery Theatre 8: The Blackhawk and the Return of the Scarlet Ghost (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14397), Scalped 6: The Gnawing (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14585), Sweet Tooth 1: Out of the Woods (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14587), DMZ 8: Hearts and Minds (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=15048), Saga of the Swamp Thing 3 (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14586) sekä Paul Popen cyberpunk-henkinen 100% (http://www.dccomics.com/vertigo/comics/?cm=14396).

Wildstorm-osaston lukuisten pelilehtien seassa luuraa muutama mielenkiintoisellekin vaikuttava uutuus.

Kuten vaikkapa David Laphamin ja Johnny Timmonsin kuusiosainen scifi-toiminta Sparta: USA (http://www.dccomics.com/wildstorm/comics/?cm=14387) tai Brian Woodin ja Rebekah Isaacsin kahdeksanlehtinen superfriikkivisio DV8: Gods and Monsters (http://www.dccomics.com/wildstorm/comics/?cm=14566).

Kirjaa muistilistalle lisäksi yhdeksäs Ex Machina -kokooma Ring Out the Old (http://www.dccomics.com/wildstorm/comics/?cm=14580), John Arcudin, Peter Snejbjergin & Bjarne Hansenin erilainen supersankariseikkailu A God Somewhere (http://www.dccomics.com/wildstorm/comics/?cm=14796) sekä Peter Hoganin, Chris Sprousen & Karl Storyn natsiroboilonpito Tom Strong and the Robots of Doom (http://www.dccomics.com/wildstorm/comics/?cm=15020).

Perus-DC:n puolelta silmiin sattuivat mm. Brian Azzarellon & Rags Moralesin pulp-repäisy First Wave (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14324), jossa yksissä kansissa esiintyvät Batman, Spirit ja Doc Savage, sekä tämän sisarukseksi laskettava Mark Schultzin & Moritatin uunituore The Spirit -lehti (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14507).

Muuna hubana Paul Dinin, Stephane Rouxin & Karl Storyn taianomainen Zatanna (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14767) sekä Sam Keithin Arkham Asylum: Madness (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14485).

Kokoelmista taskuun taittuvat väkipakolla Gotham City Sirens: Union (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14081), Power Girl: A New Beginning (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14358) sekä Wednesday Comics (http://www.dccomics.com/dcu/comics/?cm=14101).

MUUT.

Dark Horsen tallista esiin laukkaavat mm. Eric Powellin & Kyle Hotzin kolmilehtinen Goon-spinoff Buzzard (http://www.darkhorse.com/Comics/17-243/Buzzard-1-Eric-Powell-Cover), Lucas Marangon tieteisepiikka Hellcyon (http://www.darkhorse.com/Comics/14-737/Hellcyon-1) sekä Mike Mignolan käsikirjoittamat Hellboy in Mexico (http://www.darkhorse.com/Comics/16-942/Hellboy-in-Mexico-Or-a-Drunken-Blur-Richard-Corben-Cover) ja Abe Sapien: The Abyssal Plain (http://www.darkhorse.com/Comics/17-344/Abe-Sapien-The-Abyssal-Plain-1-Peter-Snejbjerg-Cover).

Marvelilla Mark Millar mainostaa, että Steve McNivenin kuvittama Nemesis (http://www.comicbookresources.com/?id=23934&page=article) tulee olemaan jopa kovempi kuin miehen oma Kick-Ass. IDW heittää peliin Steve Nilesin & Bernie Wrightsonin kauhudekkarin The Ghoul (http://www.battlegrip.com/?p=7749&cpage=1). Imagelta puolestaan luvassa toinen Tank Girl -spesiaali nimeltään Dirty Helmets (http://www.imagecomics.com/issue.php?item=10528).

LISÄÄ SARJAKUVA-, KIRJA-, LEFFA- JA FANDOM-AIHEISIA UUTISIA TÄHTIVAELTAJA 1/10:ssä.