Joe Abercrombie
Hilpeä synkistelijä

Synkän fantasian kärkimies Joe Abercrombie vieraili Worldcon 75 -tapahtumassa Helsingissä viime elokuussa. Tähtivaeltajalle tarjoutui mahdollisuus haastatella miestä paikan päällä, ja hän osoittautuikin verrattomaksi supliikkimieheksi.

Pian selviää, millainen henkilö on tämän hetken suosituimman raadollisen fantasian takana. Abercrombien teoksista, kuten Särkynyt meri -trilogiasta ja Ensimmäinen laki -sarjasta, löytyy enemmän tietoa Tähtivaeltajassa 2/17:sta julkaistun grimdark-artikkelin yhteydestä.

Nousit suosioon heti ensimmäisellä romaanillasi Ase itse (2006), joka on myös Ensimmäinen laki -trilogian aloitusosa. Kuinka päädyit kirjoittamaan teosta?

Aloitin romaanin kirjoittamisen suunnilleen vuonna 2001. Kyseessä oli vastareaktio nuorena lukemalleni eeppiselle fantasialle, kuten Taru Sormusten herralle, ja kaikelle 1980-luvun kaupalliselle fantasialle kuten David Eddingsille ja Dragonlance-sarjalle. Sekä Dungeons & Dragons -sääntökirjoille, joita kirjahyllyni olivat täynnä.

Muutama vuosi sitten teit koko sarjalle ruumiinavauksen, joka on yhä luettavissa blogissasi. Sätit itseäsi muun muassa siitä, kuinka kirjoissa ei ole oikeastaan yhtään kunnollista naishahmoa.

Ensimmäinen laki sisälsi paljon eeppisessä fantasiassa nähtyjä klassisia elementtejä. Mukana oli salaperäinen velho, loppuunajettu soturi sekä poika, jolla on suuri kohtalo. Halusin paneutua heidän hahmoihinsa kunnolla ja näin tehdessäni loin – asiaa sen tarkemmin miettimättä – klassisen patriarkaalisen yhteiskunnan, jossa naisille ei juuri ollut sijaa. Se on asia, josta en varsinaisesti voi olla ylpeä.

Myöhemmissä kirjoissani olen pyrkinyt korjaamaan tämän epäkohdan ja olen siinä mielestäni myös onnistunut.

Särkynyt meri -viikinkisaaga tuokin lukijan eteen monta vahvaa naishahmoa.

Särkynyt meri -sarjan ajatus oli pyörinyt mielessäni jo lapsuudesta lähtien. Mukana oli alkuun todella radikaaleja ideoita, kuten maaginen torni ja taikamiekkoja – näitä tällaisia asioita, joita ei oltu nähty genressä koskaan aiemmin, eh… Hyvä imperiumi kävi sotaa pahaa imperiumia vastaan. Kuinka vallankumouksellista! Heh, heh!

Kun vihdoin ryhdyin kirjoittamaan tarinaa, olin onneksi kehittynyt kirjailijana huomattavasti. Halusin luoda teoksen, jossa naisilla on vahva rooli. Tähän tavoitteeseen viikinkikulttuurin imitoiminen sopi mainiosti, sillä viikinkinaiset saattoivat omistaa taloja ja omaisuutta.

Kehittelin tätä ajatusta ja loin maailman, jossa omaisuus ja tieto olivat nimenomaan naisten käsissä. Miesten vastuulle jäi ruumiillinen työ ja sodankäynti. Tässä maailmassa kuningatar on se, joka vastaa valtion taloudesta. Hän on ikään kuin kansleri ja pankkiiri, joka istuu koko valtion kassan päällä.

Tarina sijoittuu aikaan, jolloin raha ja ja kaupankäynti ovat kasvaneet yhteiskunnallisessa mielessä entistä tärkeämmiksi. Tätä kautta naisten valta on lisääntynyt. Niinpä kirjaan oli helppo sijoittaa naisia, jotka toimivat kauppiaina, navigaattoreina ja muissa keskeisissä tehtävissä. Ratkaisu oli mielestäni onnistunut.

ALEKSI KUUTION ABERCROMBIE-ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.