Ken Liu
Voikukkien herra

Ken Liun nimeä ei ole voinut välttää, jos on muutaman viime vuoden aikana seurannut tieteiskirjallisuudelle jaettavien palkintojen ehdokkaita.

Liu on äärettömän taitava ja monipuolinen kirjailija, jonka teksteissä filosofisuus, koskettavuus ja terävä äly yhtyvät kielelliseen taituruuteen. Hänen luomansa ihmishahmot ja heidän kohtaamansa dilemmat maistuvat aidoilta, oli kyse sitten historiaan pohjautuvasta mielikuvituksellisesta fantasiasta tai avaruuden ääriin kurkottavista tieteistarinoista.

Liu ei myöskään karta teksteissään vaikeita yhteiskunnallisia aiheita, menneisyyden vaiettuja hirmutekoja tai ihmisyyden olemuksen pohtimista. Silkkaan synkkyyteen kirjailija ei kuitenkaan vajoa, vaan taitaa myös fantastisilla ideoilla leikkimisen sekä hienostuneen huumorin – kuten voi huomata tässä Tähtivaeltajassa julkaistavasta Valikoima eräiden lajien kirjantekotavoista -novellista.

Useiden Liun tarinoiden juuret löytyvät kiinalaisista kansantaruista sekä maan rikkaasta historiasta. Liu ei kuitenkaan tyydy vain kiinalaislähtöisiin aiheisiin, vaan on poiminut tarinoihinsa elementtejä myös Yhdysvaltain myyttisestä menneisyydestä, steampunkista ja tieteen tuoreimmista teorioista. Kaikki hänen kertomuksensa iskevät syvälle yleismaailmallisiin teemoihin, inhimillisyyden ytimeen.

Palkintosadetta

Ken Liu syntyi Kiinassa vuonna 1976, mutta muutti Yhdysvaltoihin jo 11-vuotiaana. Lakimiehenä ja ohjelmoijanakin työskennellyt kirjailijatähti julkaisi vuosien 2002 ja 2010 välillä kymmenkunta novellia, mutta toden teolla hän iskeytyi ihmisten tietoisuuteen vuonna 2011. Tuolloin häneltä ilmestyi yli 20 novellia mm. sellaisissa arvostetuissa lehdissä kuin Asimov’s Science Fiction, Clarkesworld, Lightspeed ja The Magazine of Fantasy & Science Fiction.

Samalla miehen nimi tuli tutuksi myös palkintolistoilla. Vaikuttava The Paper Menagerie (suom. Paperieläintarha, Portti 3/12) teki historiaa voittamalla sekä Hugo-, Nebula- että World Fantasy -palkinnot. Novelli oli ehdolla myös Locus- ja Theodore Sturgeon -palkinnoille. Hyvin pärjäsi myös tarina The Man Who Ended History: A Documentary, joka pääsi finalistien joukkoon Hugo-, Nebula- ja Theodore Sturgeon -kisoissa.

Vuosi 2012 todisti, ettei Liu ole pelkkä päiväperhonen. Novelleja ilmestyi yli kolmekymmentä, joukossa mm. Hugon napannut Mono no aware (suom. Portti 3/13). Nebula-ehdokkaiksi päätyivät puolestaan tarinat The Bookmaking Habits of Select Species (suom. Valikoima eräiden lajien kirjantekotavoista, Tähtivaeltaja 3/17), The Waves ja All the Flavors. Myös käännöksiä ja valintoja Years Best -kokoelmiin alkoi kertyä yhä runsaammin.

Pari seuraavaakin vuotta Liun novellikirjoitustahti pysyi yhtä kiivaana tason siitä kärsimättä. Samalla matkaan tarttui jälleen uusia palkintoehdokkuuksia. Kirjailijan laajan novellitarjonnan parhaat palat on sittemmin koottu erinomaiseen The Paper Menagerie and Other Stories -teokseen (2016). Se on jo ehtinyt voittaa Locus-palkinnon vuoden parhaana novellikokoelmana.

Puolen vuosikymmenen hyperaktiivisen luomiskauden jälkeen novelleja on kertynyt vähemmän, sillä viime vuosina Liu on siirtynyt pidemmän proosan pariin. Kirjailijan tätä puolta edustaa silkkipunkiksi kutsuttu The Dandelion Dynasty -trilogia. Sen kaksi ensimmäistä romaania tottelevat nimiä The Grace of Kings (2015) ja The Wall of Storms (2016).

Trilogian kolmannen osan naputtelemisen ohessa kirjailija on ehtinyt tehdä myös uuden aluevaltauksen: Star Wars -romaani The Legends of Luke Skywalker ilmestyy lokakuun lopussa!

Voikukkadynastia
   
Kiinalaiset kansantarut ja legendat ovat innoittaneet lukemattomia taiteilijoita jo vuosisatojen ajan. Kun Ken Liu lähti kehittelemään aiheesta omaa näkemystään, hän irrotti rikkaan taustamateriaalin historian painolastista ja loi kokonaan oman maailman kulttuureineen, teknologioineen ja magioineen. Tästä sai alkunsa The Dandelion Dynasty -trilogia.

Sarjan ensimmäisen kirjan, The Grace of Kingsin, alussa Xanan valtakunnasta ponnistanut kuningas on onnistunut kukistamaan Daran kaikki muut kuningaskunnat. Keisarina hän ei ole kuitenkaan erityisen suosittu.

Tämä johtuu hänen suuruudenhulluista projekteistaan, jotka syövät valtavasti verovaroja ja loputtomasti orjatyövoimaa. Yksi hänen hankkeistaan on yhdistää satojen kilometrien päässä toisistaan sijaitsevat saaret merenalaisilla tunneleilla. Suunnitelmien toteuttaminen vie tuhatmäärin ihmishenkiä joka vuosi.

Näillä perusteilla keisari Mapidéré olisi helppo mieltää pahikseksi. Mutta toisaalta, eivätkö hänen hankkeensa rakenna valtion infrastruktuuria, joka on lopulta tarpeen kansakunnan kehitystä ajatellen? Kuvio näyttäytyykin epäilemättä hyvin erilaisessa valossa palatsin liepeillä asuvalle byrokraatille kuin hakunvarressa heiluvalle miehelle, joka ei enää koskaan näe perhettään – tai edes aurinkoa. Suuret johtajat muistetaan harvemmin siitä, että he olisivat asettaneet kansan hyvinvoinnin valtion edun edelle.

Hahmojen jako hyviin ja pahoihin riippuu siis näkökulmasta, mutta myös motiiveista. Joskus petos on välttämätön suuremman hyvän vuoksi, ja toisinaan hyveistä ja kunniasta kiinni pitäminen johtaa huonoihin päätöksiin ja tuhoisiin lopputuloksiin. Todellisessa maailmassa kukaan ei ole täysin mustavalkoinen, minkä Ken Liu on sisäistänyt ydintä myöten. Ja juuri tämä huomio saa hänen kirjojensa konfliktit tuntumaan niin raastavilta.

SHIMO SUNTILAN LAAJA KEN LIU -ARTIKKELI JATKUU PAINETUSSA LEHDESSÄ.

MUKANA MYÖS HELSINGIN WORLDCONISSA TEHTY KEN LIU -HAASTATTELU SEKÄ LIUN NOVELLISUOMENNOS.