Tähtivaeltaja-palkinto 2014
Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2013 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Gummeruksen julkaisemalle
PETER WATTSIN romaanille SOKEANÄKÖ.
Teoksen on suomentanut J. Pekka Mäkelä.
Kanadalaiskirjailija Peter Wattsin Sokeanäkö (Blindsight, 2006) kuvaa ihmiskunnan ensimmäistä muukalaiskohtaamista. Romaani käy epäröimättä käsiksi isoihin filosofisiin kysymyksiin ja vastaa niihin rohkean provosoivasti. Mestarillisesti rakennettu teos tarjoaa hätkähdyttäviä visioita mm. tietoisuuden merkityksestä, identiteetin muodostumisesta, tajunnan rakenteista ja ihmissuvun evoluutiosta.
Romaanissa tutkijajoukko on lähetetty selvittämään kaasuplaneettaa kiertävän oudon esineen alkuperää. Avaruuden pimeydessä he törmäävät uuteen elämänmuotoon, joka on niin vieras, että mahdollisuus kommunikaatioon vaikuttaa alusta alkaen epätodennäköiseltä.
Kirjan ihmispäähenkilöt ovat kiehtovan erikoisia. Kertojana toimiva Siri Keeton tulkitsee työkseen monimutkaisia järjestelmiä. Hän on kykenemätön aistimaan inhimillisiä tunteita ja on joutunut opettelemaan tunnetilojen merkitykset ulkoisten tunnusmerkkien kautta. Siri on jalostanut vammansa piinkovaksi erityistaidoksi, jolla on kysyntää informaatiomarkkinoilla.
Myös muut tutkimusryhmän jäsenet ovat omintakeisia: lingvistin aivoissa asustaa monta persoonallisuutta, ja tohtori on levittänyt aistinsa sairaalan konekantaan. Pitkin matkaa herääkin häiritseviä kysymyksiä siitä, ovatko muukalaisolennot lopulta yhtään sen oudompia kuin muunnellut ihmiset.
Sokeanäön kiehtovat tieteelliset viritelmät nojaavat raudanlujaan faktapohjaan. Watts on upottanut vetävään tarinaansa silmittömän määrän todellisia tutkimustuloksia niin neurologian, biologian, kielitieteiden kuin psykologiankin alalta ja ekstrapoloinut niitä varsin uskaliaisiin suuntiin. Harvemmin on tietoisuuden funktiota kyseenalaistettu kirjallisuudessa näin reippain ottein.
Sokeanäkö palkitsee lukijansa ruhtinaallisesti.
Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:
Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen.
Lisätietoja:
http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512091379/sokeanako/
Palkinnosta myös:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tähtivaeltaja-palkinto
http://www.kirjavinkit.fi/kirjallisuuspalkinnot/tahtivaeltaja
Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)