Like ja Tähtivaeltaja järjestävät kirjoituskilpailun

Liken ja Tähtivaeltajan kirjoituskilpailu

Like Kustannus järjestää yhdessä scifilehti Tähtivaeltajan kanssa spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun. Kilpailulla haetaan aikuisille suunnattua julkaisukelpoista romaanikäsikirjoitusta, joka edustaa esimerkiksi tieteiskirjallisuutta, vaihtoehtoista historiaa tai maagista realismia.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat kirjailija Tiina Raevaara, Like Kustannuksen kustannustoimittaja Jaakko Launimaa sekä Tähtivaeltajan edustaja Jukka Halme.

"Suuri yleisö on tottunut siihen, että elokuvissa ja tv-sarjoissa lipsutaan jatkuvasti realismin rajojen tuolle puolen. Katsojat ovat rakastaneet niin Twin Peaksia kuin Game of Thronesiakin. Suomalaisessa kirjallisuudessa realistisuus on silti vielä normi", sanoo tuomaristoon kuuluva kirjailija Tiina Raevaara. "Toivon, että kilpailu houkuttelee niin kirjoittajia kuin lukijoitakin spekulatiivisen fiktion pariin. Olisi keinotekoista rajoittaa kirjallisuus kertomaan vain arkitodellisuudesta."

 
OHJEET

Kirjoituskilpailuun voi lähettää romaanikäsikirjoituksen kuka tahansa, myös aiemmin julkaissut kirjoittaja.

Osallistumisaika on 19.8.2015–6.6.2016. Voittaja julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2016.

Voittaja saa palkinnoksi 2 000 euroa ja option käsikirjoituksen julkaisuun.

Lähetä käsikirjoituksesi sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen kirjoituskilpailu@like.fi. Käsikirjoituksen tulee olla kokonainen ja sen tulee olla romaanin mittainen. Lähetä käsikirjoitus omalla nimelläsi.

 
Lisätiedot:

Like Kustannus / tiedottaja Nora Varjama nora.varjama@like.fi, puh. 050 547 6868

http://like.fi/2015/08/like-ja-tahtivaeltaja-jarjestavat-kirjoituskilpailun/

Aihe: