Sarjakuvat

Käännössarjakuvan julkaiseminen Suomessa on jo jonkin aikaa osoittanut
selviä piristymisen merkkejä. Uusia kustantajia on tullut piiritanssiin
mukaan, ja monet vanhatkin ovat ehostaneet profiiliaan. Kiitettävästi
polkantaikaa etsitään niin Euroopan, Amerikan kuin Aasiankin suunnalta. 

Uutuutena WSOY on singonnut mättäille Manu Larcenetin alpparin Robin
Hood: Metsien ikämies. Kuusisivuisista episodeista koostuva tarina
kertoo alzheimerin taudista kärsivän Robin-vanhuksen edesottamuksista
Sherwoodin lumotussa metsässä.

Äärimmäisen
iäkkääksi köyhien ystävä on kyllä elänyt, sillä häntä ympäröivä maailma
kulkee ihan nykyajassa. Kestävyyden saattaa hyvinkin selittää
kärttyisän lainsuojattoman noudattama dieetti, joka koostuu
grillatuista turisteista... Sarjamurhaajamaineensa takia rahattomille
fyrkat diilaava Robin on Nottinghamin sheriffin, John Waynen,
arkkivihollinen. Tämä mm. kiristää eläimiin sekaantuvan viidakon
kuninkaan, lordi Greystoken, Robbarin perään.

Okei,
Larcenetin huumori siis kulkee väliin aika infantiilillakin suunnalla.
Kaiken taustalla on silti sellaista inhimillistä lämpöä, runollisuutta
ja kieron makaaberia näkökulmaa, ettei sarja voi olla viehättämättä.
Asiaa vain parantaa ilmeikäs piirrosjälki, joka sopii sarjan tunnelmaan
kuin turisti vartaaseen. Sekä kuviin usein upotetut hassut
taustayksityiskohdat.

Muutamat loppupuolen
viipaleista kapsahtavat kyllä jo mauttomaan kuuseen, mutta onneksi
episodijakso heittää muhevat mullat koko konseptin päälle.

TONI
JERRMANIN SARJAKUVA-ARVIOT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 3/05:ssä. Mukana mm.
Milo Manara, Hellblazer, Yoko Tsuno, Piko & Fantasio, Natasha,
Jeanin elämä, Dampyr, Jysäys, Sin City, mangaa & manhwaa.