Elokuvat

Resident Evil: Apocalypse

Heti kärkeen on pakko myöntää, että Resident Evil -leffasarjan kakkosjakso on paljon ykkösosaa heikompi. Se on jopa huono. Ja älyvapaa. Sekä pettymys. Mutta jokin siinä silti jaksaa viehättää. On lähes mahdoton olla pitämättä elokuvasta, jossa tiukka-asuiset mimmit heiluttavat isoja aseita ja listivät monstereita oikein olan takaa.

Leffa käynnistyy siitä, mihin edellinen päättyi. Zombie-virus on levinnyt koko Raccoon Cityyn. Porukkaa kuolee ja eläviäkuolleita syntyy kiihtyvään tahtiin. Umbrella-yhtiö on eristänyt suurkaupungin ja jättänyt jopa osan omista joukoistaan loukkuun laahustavien tappajien keskelle.

Tähän kaaokseen heitetään biokoekaniiniksi joutunut Alice (Milla Jovovich) sekä Umbrellan salainen ase, valtavan kokoisilla tykeillä varustettu Nemesis-terminaattori, jota eivät pienet luotisateet hätkäytä. Onko edes Alicen uusista supervoimista vastusta Frankensteinin hirviön modernille inkarnaatiolle?

Alicen ohessa pääosaan nousee Sienna Guilloryn esittämä tehotyttö Jill Valentine. Siinä on todellista taikaa, kun tämä leidi marssii poliisiasemalle toppiin ja minihameeseen pukeutuneena, vetää kainalokotelostaan aseen ja tiputtaa suoralta kädeltä kanveesiin kaikki paikalla olevat zombiet. Viileetä!

Muutamaa muuta yhtä legendaarista kohtausta lukuunottamatta Resident Evil 2 jää aikamoisen tyhjänpäiväiseksi kohkaamiseksi. Kovasti hiivitään, säpsähdellään, potkitaan ja ammuskellaan, mutta mitään koherenttia kerrontaa ei saada aikaiseksi. Lisäksi ohjaaja Alexander Wittin tapa toteuttaa kaikki toimintameininki epäselväksi mössöksi leikeltynä sillisalaattina on todella ärsyttävä. Kyllä sitä kuulkaa pitäisi edes nähdä, miten ne zompparit oikein lahdataan!

Viihdettä aivovapaalle vyöhykkeelle.

Toni Jerrman - 3 tähteä

TONI JERRMANIN LEFFA-ARVOSTELUT JATKUVAT TÄHTIVAELTAJA 3/04:ssä. Mukana mm. I, ROBOT, VILLAGE, CRONICLES OF RIDDICK, ETERNAL SUNSHINE OF THE SPOTLESS MIND ja CAT RETURNS.