Alice Through the Looking Glass
– Liisan seikkailut peilimaailmassa
Tim Burtonin muutaman vuoden takainen Liisa Ihmemaassa -adaptaatio (2010) oli törkeä loukkaus Lewis Carrollin rakastettua nonsense-klassikkoa kohtaan. Brittiohjaaja James Bobinin masinoima Liisan seikkailut peilimaailmassa -jatko-osa ei pärjää sen paremmin.
Jo filmin alussa paukkuvat tykit, kun Liisan (Mia Wasikowska) komentama purjelaiva pakenee merirosvoja. Järjetöntä toimintasähellystä riittää myös Ihmemaassa, jonne Liisa lähtee parantamaan Hullua Hatuntekijää (Johnny Depp). Entinen vastarintajohtaja on kuolettavan masentunut, koska kaipaa kotikylän tuhossa menettämäänsä perhettä.
Vaikka Liisa kuinka jaksaa toistaa, ettei mikään ole mahdotonta, hän ei usko, että hattumaakarin perhe olisi yhä elossa. Mutta kenties heidät voisi pelastaa matkaamalla menneisyyteen? Ja sehän onnistuu sieppaamalla herra Ajan (Sacha Baron Cohen) kronopallon, joka pitää aikaa pyörittävän kellokoneiston käynnissä. Ei ole niin väliä, vaikka moinen tempaus saattaa tuhota koko maailmankaikkeuden.
Sitten sinkoillaan menneessä ja opitaan, että valheella on pitkät jäljet ja perhe on huisin tärkeä.
Siinä missä Carroll heitti perinteisen syy ja seuraus -ajattelun jorpakkoon, pyritään elokuvassa niputtamaan kaikkien hahmojen elämät tiukasti rajatuiksi jatkumoiksi. Jokaisen henkilön taustalta löytyy yksi traumaattinen kokemus, joka on muovannut hänet sellaiseksi kuin hän on. Näitä tapahtumia kehiteltäessä on vieläpä turvauduttu hävettävän kuluneisiin kliseisiin.
Poissa ovat myös Carrollin päättömät sanaleikit ja hämmästyttävät ihmeolennot. Aitoon riehakkuuteen ei riitä yksi aikasanonnoilla pelleily tai edellisestä elokuvasta mukaan lainatut, nyt tyhjyyttään kumisevat sivuhenkilöt.
Linda Woolvertonin kaavamainen käsikirjoitus ei ole selvästi ilahduttanut edes näyttelijöitä. Wasikowska vaeltaa ympäriinsä kuin olisi eksyksissä olemattomien digihahmojen keskellä. Jo pitkään alamaissa pyörinyt Depp tekee puolestaan uransa yrjöttävimmän roolisuorituksen pellelespaavana Hatuntekijänä. Ehkä häiritsevin on silti Cohenin Aika-tulkinta, josta jäävät mieleen lähinnä päälle tunkevat Borat-maneerit – hahmossa kun olisi ollut ainesta parempaankin.
Visuaalisesti Liisan seikkailut peilimaailmassa on Disney-mausteista, värikästä satufantasiaa. Tosin kuvasto on huomattavasti köyhempää kuin ensimmäisessä elokuvassa.
Susikehno sillisalaatti, joka saa ikävöimään hölynpölyä, kierulointia ja hinkuroivia muvuja.
Toni Jerrman
ELOKUVA-ARVOSTELUT JATKUVAT PAINETUSSA LEHDESSÄ.
Mukana myös:
The Angry Birds Movie
Batman v Superman: Dawn of Justice
Captain America: Civil War
X-Men: Apocalypse
The 5th Wave
Gods of Egypt