Alkukuvat

Tuoreita kirjailijatähtiä esittelevä sarjamme jatkuu nyt nettiguru Cory Doctorowia käsittelevällä artikkelilla, jota täydennetään haastattelulla sekä novellisuomennoksella. Ja kun tämä annos on sulateltu, niin sitten vain nettiä koluamaan. Doctorowin kaikki romaanit ja osa novelleistakin on näet luettavissa ilmaiseksi herran kotisivujen kautta!

Perinteiseen tapaan kauden ensimmäistä kattausta koristaa myös laaja yhteenveto viime vuoden mielenkiintoisimmista amerikkalaisista sarjakuvajulkaisuista. Näitähän on lehdessä nähty aina 1990-luvun alusta pitäen, joten kaikkiaan tarjolla on huikea näkemys englanninkielisen sarjakuvamaailman kehityksestä sekä merkkitekijöistä.

Sarjakuvia liippaavat likeltä myös lelufiguurit, joista parhaimmat ovat
kotoisin McFarlane Toys -firman laareista. Ällistyttävän
yksityiskohtaisesti toteutetut hahmot ansaitsevat tietysti oman,
komeasti kuvitetun artikkelinsa.

Kotimaisina sankareina kuvioissa pullistelevat niin Teräslilja kuin Kersantti Napalmkin.

Vakiopalstoille riitti tällä kertaa hulppeasti laatukamaa, joten sekä
kirja- että dvd-arvosteluja on esillä vielä tavallistakin enemmän.
Lukemisesta tai katsomisesta ei näiden jälkeen pääse ihan heti pula
tulemaan!

Muista myös tsekata Helsingin Science Fiction Seuran jäsenkortilla
saatavat edut sivulta 83. Säästät hetkessä jäsenmaksusi takaisin näitä
hyödyntämällä. Pistimme samaan syssyyn vanhojen Tähtivaeltajien hinnat
uusiksi, joten nyt ehdottomat fakta- ja fiktiopaketit irtoavat entistä
halvemmalla. Tarkista tarjoukset sivuilta 10, 11 ja 99. Lehdessä
julkaistuista tiedoista poiketen numerot 3/92 ja 3/95 ovat nyt
valitettavasti tässä välillä päässeet loppumaan - joten ei kannata
tilailla!

Ja jos et ole jo etsannut aivokuoreesi päivämäärää 18.-20.8., niin nyt
olisi korkea aika. Tuolloinhan Helsingin Paasitornin valtaa kaikkien
aikojen suurin ja kaunein Finncon-festivaali. Viimeksi nämä
scifi-juhlat järjestettiin pääkaupungissa kuusi vuotta sitten, joten
ihan joka päivä tätä herkkua ei ole nautittavana. Älä siis missaa!

Ilmaisen tapahtuman kunniavieraina paistattelevat Tähtivaeltaja
4/02:sta tuttu Jeff VanderMeer sekä ensi numerossa syväluodattavat
Justina Robson ja Risto Isomäki. Ulkomaan eläviä on luvassa paikalle
enemmänkin, sillä tulostaan ovat jo ilmoittaneet mm. jenkkikirjailija
Stepan Chapman (ks. TV 1/05), Hugo-palkittua Emerald City
-nettifanzinea pyörittävä Cheryl Morgan, myös Hugon saanut kriitikko ja
tietokirjailija Farah Mendlesohn sekä manga-tietäjä Paul Gravett. Muina
esiintyjinä koko suomalaisen sf-fandomin ja -ammattikunnan kerma.

Finnconin yhteydessä järjestetään myös vahvasti väkeä vetävä Animecon.

Lisätietoja kannattaa katsastaa säännöllisesti Finnconin livejournalista, joka löytyy osoitteen www.finncon.org kautta.